JW subtitle extractor

Hallintoelimen tilannepäivitys nro 1/2026

Video Other languages Share text Share link Show times

Hei ystävät!
Tässä tilannepäivityksessä mietitään,
miten johtaa raamattukursseja -
Onnellinen elämä nyt ja ikuisesti
-kirjan avulla.
Mutta ensin ajankohtaista asiaa.
Viime tilannepäivityksen jälkeen
on pidetty kolme erikoiskonventtia.
Jakartassa Indonesiassa pidettiin
toinen kahdesta erikoiskonventista -
26.–28. joulukuuta.
Ja samana viikonloppuna oli
erikoiskonventti Loméssa, Togossa.
Aucklandissa Uudessa-Seelannissa
pidettiin erikoiskonventti -
9.–11. tammikuuta.
Se olikin suurin konventti
Uuden-Seelannin historiassa.
Ensimmäistä kertaa
melkein 50 vuoteen -
kaikki Uuden-Seelannin julistajat
oli kutsuttu samaan konventtiin.
Konventtipaikan työntekijät
olivat vaikuttuneita siitä, -
miten ystävällisiä ja avuliaita
tuhannet vapaaehtoiset olivat.
He sanoivat, että he eivät ole
koskaan kokeneet mitään vastaavaa.
Kaikki tervehtivät heitä
ja kohtelivat heitä tosi lämpimästi.
Heidän mielestään tämä kokemus
ylitti kaikki odotukset.
He jopa toivoivat, että tunnelmaa
voisi pullottaa tulevaa käyttöä varten.
Indonesiassa saatiin
sellaista palautetta, -
että Jehovan todistajien
hyvä järjestys, -
monimuotoisuus, lämpö ja aitous
tekevät ison vaikutuksen.
He aina hymyilevät
ja ovat ystävällisiä kaikille.
Togossa stadionin johtaja
oli niin vaikuttunut siitä, -
miten hyvässä järjestyksessä
kaikki hoitui, että hän sanoi:
”Melkein tekisi mieli kysyä, voisiko
minutkin kastaa Jehovan todistajaksi.”
Näissä konventeissa oli
parhaimmillaan läsnä yhteensä 68 178.
Delegaatteja oli yli 8 000
32 maasta.
Kasteella kävi 703.
Siinä olivatkin sitten
viimeiset erikoiskonventit ikinä.
Miten niin?
Kuten aikaisemmin ilmoitettiin,
nyt uuden konventtikauden alusta -
alamme käyttää termiä
”kansainvälinen konventti”.
Ensimmäiset kolme
pidetään kesäkuussa 2026.
Vuodenvaihteessa
tuli kuluneeksi 50 vuotta -
yhdestä merkittävästä muutoksesta
Jehovan järjestön historiassa.
Valtakunnan julistajia -kirjassa
sitä kuvailtiin yhdeksi -
Jehovan todistajien nykyhistorian
merkittävimmistä järjestön muutoksista.
Mistä on kyse?
Silloin muodostettiin
kuusi hallintoelimen komiteaa.
Nehän ovat henkilökunta-, kustannus-,
palvelus-, opetus- ja kirjoituskomitea -
sekä nykyinen
koordinaattorien komitea.
Siitä lähtien kaikki työ järjestössä
ja seurakunnissa eri puolilla maailmaa -
on ollut näiden
kuuden komitean valvonnassa.
Heti saman vuoden helmikuussa
hallintoelin teki samansuuntaisen -
organisaatiomuutoksen, joka vaikutti
haaratoimistojen toimintaan.
Siihen asti vastuussa oli ollut
vain yksi haaratoimiston palvelija, -
mutta nyt tilalle tulivat
haaratoimistokomiteat, -
jotka koostuivat vähintään
kolmesta kokeneesta vanhimmasta.
Jehovan siunaus
on ollut ilmiselvää.
Silloin vuonna 1976
julistajia oli 2,1 miljoonaa.
Nyt 50 vuotta myöhemmin
julistajia on yli 9 miljoonaa.
Olemme kiitollisia siitä, että Jeesus
tekee hyvää työtä seurakunnan päänä.
Hän on kenttätyön johdossa -
ja auttaa meitä käyttämään
sellaisia menetelmiä, -
että mahdollisimman monet
voisivat löytää totuuden.
Meillähän oli taannoin kampanja,
jossa tarjottiin lehteä -
Miten sodat saadaan loppumaan?
Hienoja kokemuksia saatiin
ympäri maailman.
Ystävistä oli mukava puhua näin
ajankohtaisesta aiheesta kentällä.
Kampanja tuntui herättävän
paljon mielenkiintoa joka puolella.
Levitettävät lehdet ovat edelleen
käyttökelpoisia kenttätyössä.
Tosiaan meillähän on joka vuosi
kolme levitettävää Vartiotornia -
ja kolme Herätkää!-lehteä, joita voi
erityisesti pitää esillä kentällä.
Niistä voi ammentaa ideoita
keskustelujen aloittamiseen -
ja päästä tarjoamaan
raamattukursseja.
Esimerkiksi nyt tammi-helmikuussa
voimme käyttää Vartiotorni-lehteä, -
jonka teema on
Välittääkö Jumala sinusta?
Maailmassa on nyt niin levotonta,
että teema on varsin osuva.
Kyllä tällaisesta aiheesta
puhuu mielellään ihmisten kanssa.
Kannattaa ottaa valtakunnansalilta
jokunen lehti mukaan.
Vuonna 2021 julkaistiin
uusi raamattukurssikirja -
Onnellinen elämä nyt ja ikuisesti.
Sen jälkeen yli miljoona ihmistä
on käynyt kasteella.
Kuten Jeesus ennusti,
monet ovat kiinnostuneita totuudesta.
Moni meistä johtaisi mielellään
raamattukurssia ihmiselle, -
joka haluaa oikeasti
oppia tuntemaan totuuden.
Millaisia ohjeita olemme saaneet
siitä, miten johtaa kurssia -
Onnellinen elämä nyt ja ikuisesti
-kirjan pohjalta?
Vuonna 2021 julkaistiin
lomake S-196, jonka nimi on -
”Onnellinen elämä nyt ja ikuisesti”
-julkaisujen käyttäminen.
Sen lisäksi julkaisussa
Rakasta ihmisiä – opeta heitä -
on käyttökelpoisia ohjeita
kurssien johtamiseen.
Liite C on teemaltaan
”Miten johtaa raamattukurssia -
’Onnellinen elämä
nyt ja ikuisesti’ -kirjasta?”
Myös viikkokokouksen ohjelmissa ja
Vartiotornin tutkittavissa artikkeleissa -
on ollut hyvää ohjeistusta
Onnellinen elämä -kirjan käyttöön.
Nyt kun olemme käyttäneet tätä
julkaisua muutaman vuoden verran, -
niin kokemus on opettanut
joitain asioita.
Niinpä on tehty
joitain päivityksiä ohjeisiin.
Käsitellään nyt hetki niitä.
Luvassa on neljä kohtaa:
1) Paljonko aineistoa pitäisi
käsitellä yhdellä kertaa?
2) Onko kurssilla pakollista
katsoa kaikki videot?
3) Miten ”Tutustu myös näihin”
- osiota käytetään?
4) Miten kurssimateriaalia voi
mukauttaa oppilaan tarpeisiin?
Ensiksi paljonko aineistoa
pitäisi käydä läpi kerralla?
Hyvä tavoite on käydä läpi yksi
oppijakso viikossa, jos mahdollista.
Tietysti oppilaan olosuhteet
voivat asettaa rajoituksia.
Mutta yksi asia,
joka voi auttaa tässä, on se, -
että varoo jämähtämästä oppijakson
esittelykappaleisiin pitkäksi aikaa.
Esittelykappaleiden tarkoitus
on tosiaan vasta esitellä aihe.
Se on kuin alkupala,
joka herättelee ruokahalua.
Ensimmäiset kappaleet kannattaa
käsitellä kohtuullisen lyhyesti.
Miten siihen päästään?
Oppilasta voi kannustaa lukemaan
esittelykappaleet itsenäisesti -
jo valmistautumisen yhteydessä.
Silloin niitä ei tarvitse lukea
enää uudelleen kurssilla.
Riittää, että juttelette
lihavoiduista kysymyksistä -
ja luette luettavaksi merkityt
raamatunkohdat.
Näin jää enemmän aikaa
Tutki tarkemmin -osiota varten.
Monilla kielillä Tutki tarkemmin
-osiossa on videoita.
Siitä päästäänkin
toiseen kysymykseen.
Kuuluuko kurssilla katsoa
aivan kaikki videot?
Niinhän aiemmin annettiin ohjeeksi.
Mutta nyt on tarpeen
muuttaa ohjetta ja todeta, -
että kaikkia videoita
ei tarvitse katsoa.
Jos jokin video ei vaikuta
tarpeelliselta oppilaan kannalta, -
sen voi jättää katsomatta.
Ja totta puhuen, jos tarkoitus on
käsitellä koko oppijakso kerralla, -
niin eihän siinä ole välttämättä
aikaa jokaiselle videolle.
Tavoite on, että keskustelu
etenee mukavasti -
ja oppilaan mielenkiinto pysyy yllä.
Niinpä kurssiin valmistautuessa
on hyvä rukoilla ja miettiä, -
mitkä videot kannattaisi katsoa
ja mitkä voisi jättää välistä.
Siinä auttaa,
jos tuntee oppilaan hyvin.
Joillain alueilla videoita
ei ole ehkä mahdollista katsoa, -
koska ei ole käytettävissä
kunnollista nettiyhteyttä.
Jos sinulla on tämä tilanne,
älä murehdi videoiden näyttämisestä.
Kirjan tekstiosuudet riittävät
sisällökkään kurssin pitämiseen.
Muista, että Raamattu
on meidän tärkein oppikirja.
Kun opetus perustuu Raamattuun
ja Onnellinen elämä -kirjan sisältöön, -
kurssi voi olla opettava ja onnistunut,
vaikkei videoita pystyisi katsomaan.
Sitten kolmas kysymys.
Miten Tutustu myös näihin -osiota
on tarkoitus käyttää?
Tätä osiota ei ole tarpeen käsitellä
osana kurssikertaa.
Sieltä voi löytyä vastauksia oppilaan
mahdollisiin lisäkysymyksiin -
tai jotain muuta
juuri hänelle sopivaa.
Jos on tarvetta, oppilasta voi
kannustaa tutkimaan itse jotain -
Tutustu myös näihin -osion aihetta,
josta olisi erityistä hyötyä hänelle.
Neljäs kysymys.
Miten materiaalia voi sovittaa
oppilaan tarpeisiin?
Kirja on suunniteltu niin,
että käsiteltävät aiheet -
etenevät loogisessa järjestyksessä.
Lähtökohtaisesti kirjassa
kannattaa edetä järjestelmällisesti.
Silti joustollekin on tilaa.
Oppilaan tilanteesta riippuen -
joskus voi olla syytä hypätä eteenpäin
tai pakittaa johonkin oppijaksoon, -
joka on hänelle ajankohtainen.
Esimerkiksi mitä jos oppilaaltasi
on juuri kuollut joku läheinen?
Silloin voi tuntua järkevältä
käsitelläkin oppijakso 29 -
”Mitä meille tapahtuu
kun kuolemme?”
Seuraavalla kerralla voi taas
jatkaa siitä, mihin jäätiin.
Toisaalta joskus joku oppijakso ei
ehkä sovellukaan sinun oppilaallesi.
Esimerkiksi asuinpaikka tai
kulttuurierot voivat vaikuttaa niin, -
että jokin aihe ei yksinkertaisesti
tunnu tarpeelliselta. Mikä neuvoksi?
Silloin on ihan luvallista
jättää oppijakso väliin.
Asian ydin on olla joustava
ja tutkia oppilaan ehdoilla.
Paavali oli hyvinkin joustava.
Hän sanoi
1. Korinttilaiskirjeen luvussa 9:
Vielä on jäljellä yksi tilanne,
joka voi mietityttää.
Mitä jos oppilas käy kasteella ennen
kuin kirja ehditään tutkia loppuun?
Mitä silloin tehdään?
Vastaus löytyy
Kolossalaiskirjeen 2:6, 7:stä.
Paavali kertoo kaikkien
kastettujen kristittyjen tavoitteesta:
Oppilaista pitäisi tulla
vakaita uskossa.
Jos oppilas käy kasteella ennen kuin
kirja on tutkittu loppuun, -
niin raamattukurssia jatketaan,
kunnes koko kirja on käyty läpi.
Tämä auttaa oppilasta
rakentamaan vahvan uskon.
Lopuksi vielä yksi muistutus.
Julistajat eivät tietenkään
raportoi enää -
kenttäpalvelukseen
käyttämäänsä aikaa.
Mutta jos johdat raamattukursseja, -
ethän unohda merkitä
niiden määrää raporttiin.
Toivomme, että näiden
uusien ohjeiden myötä -
pystymme auttamaan oppilaita
edistymään nopeammin -
ja saamaan entistä enemmän
iloa kurssista.
Olemme käsitelleet asioita, jotka
lisäävät Jehovan kansan yhtenäisyyttä:
konventteja,
järjestössä tapahtuvia muutoksia -
ja kenttätyötä.
Saimme myös uusia ohjeita
raamattukurssien pitämiseen -
Onnellinen elämä nyt ja ikuisesti
-kirjan avulla.
Tiivistettynä: sovita kurssimateriaali
oppilaan tarpeisiin -
ja pidä yllä sopivaa vauhtia.
Ota nämä uudet ohjeet käyttöön, -
niin voit saada entistä enemmän
iloa ihmisten opettamisesta.
Mitä jos ajatus raamattukurssin
johtamisesta tuntuu pelottavalta?
Muista Filippiläiskirjeen 2:13:n
rohkaiseva ajatus:
Pyydä Jehovalta
sekä motivaatiota että voimaa -
raamattukurssin johtamiseen.
Koska Jehova on kaikkien ”hyvien
ja täydellisten lahjojen” antaja, -
voit jäädä odottamaan innolla,
miten hienosti hän vastaa pyyntöösi.
Veljet ja sisaret,
me rakastamme teitä tosi paljon -
ja arvostamme valtavasti
työtänne kentällä.
Tämä on JW Broadcasting täältä
Jehovan todistajien päätoimistosta.