JW subtitle extractor

Tervehdys! Tässä tulee
uusi hallintoelimen tilannepäivitys.
Meillä on ensin joitain uutisia, -
ja sen jälkeen katsotaan
rohkaiseva haastattelu.
Olemme iloisia,
että Venäjällä kaksi veljeä -
vapautettiin
vähän aikaa sitten vankilasta, -
kun heidän tuomionsa päättyivät.
19.7. tänä vuonna 69-vuotias
veli Juri Saveljev pääsi vapaaksi.
Hän oli ollut
yli 4,5 vuotta telkien takana.
Kymmeniä veljiä ja sisaria oli ottamassa
häntä vastaan vankilan ulkopuolella.
Olemme hyvin iloisia
hänen ja hänen läheistensä puolesta.
26.7. tänä vuonna veli Sergei Klimov -
pääsi vapaaksi viiden
vankilassa vietetyn vuoden jälkeen.
Perhe ja ystävät
olivat Sergeitä vastassa.
Todella mahtavia uutisia!
Jeesus sanoi Ilmestyksen 2:10:ssä:
”Paholainen heittää teitä vankilaan.”
Mutta Jeesus sanoi myös: ”Älä pelkää.”
Heinäkuun 2019 Vartiotornissa sanottiin:
Mutta mitä opimme näiden kahden
rakkaan venäläisveljen esimerkistä?
He ovat pysyneet
uskollisina Jehovalle vankilassa -
ja vapautuneet sieltä voittajina.
Jeesus oli oikeassa siinä, että meidän
ei tosiaankaan tarvitse pelätä mitään.
Eri puolilla maailmaa
ystävät ovat viime viikkoina -
käyneet Kärsivällisyys palkitaan!
-aluekonventeissa.
Joillekin lapsille tämä oli
ensimmäinen live-aluekonventti, -
josta heille jäi muistikuvia.
Haastatellaan joitain heistä.
Oon iloinen, koska oon konventissa
ja näen kaikkia taas pitkästä aikaa.
Musta on kiva olla konventissa, -
koska täällä mä tapaan
veljiä ja sisaria.
Mä tykkään ottaa kuvia
mun uusien ystävien kans.
Täällä konventissa hauskaa on se,
et mä voin halata veljiä ja sisaria.
Ja laulut on ihania.
Niistä tulee tosi hyvä olo.
Autoin meidän seurakunnan ystäviä
siivoomaan. Se oli hauskaa.
Täällä saan olla
perheen ja ystävien kanssa, -
jotka rakastaa Jehovaa
ihan niin ku mäkin.
Musta parasta täällä on kaikki videot
ja se, että saa nähdä paljon ystäviä.
Jos saan valita,
niin livekonventti on parempi.
Kotona mun oli vaikeempi keskittyy.
Nyt mä opin paljon enemmän.
Konventti on musta
parempi täällä ku telkkarissa.
Olipa hienoja kommentteja.
Olemme ylpeitä teistä vanhemmista.
Tuotte lapsenne konventtiin,
vaikka se vaatii teiltä vaivaa, -
aivan niin kuin
Joosef ja Maria aikanaan tekivät.
He toivat joka vuosi
Jeesuksen ja muut lapsensa -
mukanaan juhliin Jerusalemiin.
Ja se tosiaan kannatti.
Myös te nykyajan vanhemmat
annatte lapsillenne kauniin lahjan, -
kun tuotte heidät konventtiin.
Jehova on varmasti
hyvin iloinen kun hän näkee, -
että te kaikki olette siellä läsnä.
1. syyskuuta alkaa uusi palvelusvuosi.
Sen lisäksi alkaa
maailmanlaajuinen kampanja, -
jossa tarjotaan
Vartiotornin numeroa 2, 2020 -
aiheesta ”Mikä on Jumalan valtakunta?”
Ne jotka palvelevat
osa-aikaisena tienraivaajana, -
voivat valita
joko 15:n tai 30 tunnin tavoitteen.
Jumalan valtakuntaa
tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan.
On mahtavaa, että pääsemme kertomaan
tätä tärkeää sanomaa muille ihmisille.
Seurakunnille ilmoitetaan pian, -
missä ja milloin
vuoden 2024 aluekonventti pidetään.
Tässä vaiheessa voimme jo paljastaa, -
että ensi vuoden aluekonventin
teema on Kerro hyvää uutista!
Se perustuu
1. Korinttilaiskirjeen 9:16:n sanoihin:
Maailma on täynnä huonoja uutisia, -
joten nautitte varmasti
tuon konventin myönteisestä ohjelmasta -
heti perjantain
ensimmäisestä sanasta lähtien.
Hyvä uutinen oli sekin, kun kuulimme, -
että kaikkiaan 28 veljeä ja sisarta -
vapautui vankilasta
Eritreassa 4.12.2020.
He olivat olleet
vankeudessa 5–26 vuotta.
Miksi heidät vangittiin?
Siksi, että he olivat puolueettomia.
Veli Negede Teklemariam oli yksi niistä,
jotka joutuivat kärsimään, -
koska he pitivät kiinni vakaumuksestaan.
Vuonna 94,
kun Negede oli vasta 21-vuotias, -
sotilaat kävivät hakemassa hänet kotoa.
Hän oli kahdessa eri vankilassa
yhteensä 26 vuotta -
yhdessä Paulos Eyasun
ja Isaac Mogosin kanssa.
Kun he pääsivät vapaaksi vuonna 2020,
Isaac kävi kasteella, -
ja kaikki kolme veljeä palvelevat
edelleen Jehovaa uskollisesti.
Kun katsot seuraavaa
rohkaisevaa haastattelua, -
huomaa, mikä auttoi
Negedeä pysymään lujana.
Se oli 1994, 17. syyskuuta
ehkä yhdeltä aamuyöstä, -
kun kolme sotilasta
tuli koputtelemaan meidän portille.
En saanut sanoa mitään
tai vaihtaa edes vaatteita.
Äiti sanoi minulle:
”Sun ei tarvitse pelätä mitään, -
kunhan pysyt uskollisena Jehovalle”.
Hän toisteli sitä monta kertaa,
kun minua vietiin pois.
Sawa on valtava sotilasleiri, -
ja siellä on pieni alue,
jota käytetään vankilana.
Sitä sanotaan vankilaksi vain, -
koska ei ole mitään
parempaakaan sanaa.
Se oli tosi epäinhimillinen paikka.
Aaltopellistä kyhätyt kopit
olivat päivän aikana järkyttävän kuumia.
Ilma ei vaihtunut,
eikä meillä ollut sänkyjä.
Nukuimme maalattialla.
Ruoka oli surkeaa: leipää,
kuivia linssejä, välillä jotain keittoa.
Meidät sidottiin köysillä,
ja meitä kohdeltiin muutenkin julmasti.
Vartijat hakkasivat meitä ja laittoivat
tekemään raskasta pakkotyötä.
He halusivat, että me väsyisimme
ja antaisimme periksi.
Mielestäni kaikkien vaikeinta
Sawassa oli kuitenkin se, -
että ei päässyt edes
tarpeilleen silloin kun halusi.
Siihenkin piti pyytää lupa,
ja aina tuli joku sotilas vahtimaan.
Tällainen oli
tosi nöyryyttävää ja ahdistavaa.
Ja sitä kesti yli 20 vuotta.
Meille ei annettu
toivoa vapautumisesta -
tai siitä, että saisimme
edes oikeudenkäyntiä.
He odottivat, että tulisimme hulluiksi -
tai kuolisimme,
kun olot olivat niin surkeat.
Yksi raamatunkohta,
joka auttoi minua jaksamaan, -
oli Johanneksen 16:33.
Se oli päivän tekstinä sinä päivänä,
kun minua tultiin pidättämään.
Kohta oli rohkaiseva meille,
jotka olimme vankilassa, -
mutta myös niille,
jotka jäivät kaipaamaan meitä.
Sotilaat veivät minut aavikolle
ja käskivät kaivamaan kuopan.
He tarjosivat kaksi vaihtoehtoa
ja sanoivat:
”Olemme yrittäneet kaikkea,
mutta et ole muuttunut yhtään, -
joten sinut on päätetty teloittaa.
Tässä on univormu. Nyt laitat sen päälle
ja ryhdyt sotilaaksi niin kuin me muut.
Jos vielä jatkat tuota
Jumalan valtakunnan kannattamista, -
hautaamme sinut tuohon kuoppaan.”
Ja sen he tekivät.
Kuoppa oli niin syvä,
että vain pääni oli maan pinnalla.
Aurinko paahtoi täydeltä terältä,
ja hiekka oli polttavan kuumaa.
Hikoilin kovasti,
ja tajukin alkoi lähteä.
Mutta sitten meidän luo ajoi auto.
Siinä oli sotilaita ja yksi upseeri.
He eivät olleet meidän leiristä, -
vaan he olivat
pelkästään ohikulkumatkalla.
Upseeri oli huomannut, että hiekkaan
oli haudattu kaulaa myöten joku mies.
Emme tunteneet toisiamme,
mutta hän kysyi sotilailta:
”Mitä ihmettä?
Mitä täällä oikein tapahtuu?
Ette voi haudata toista elävältä!
Kuka on antanut luvan tuollaiseen?”
Yksi asia, jonka olemme
oppineet vankilassa, on se, -
että kun joku vangitaan, hänestä voi
kyllä tuntua, että hän on yksin, -
mutta kun hän pysyy
uskollisena Jehovalle, -
Jehova varmasti auttaa häntä jotenkin.
Olen nähnyt, miten Roomalaiskirjeen 8:35
on toteutunut meidän kohdalla.
Jehova auttoi meitä,
ja oli aivan selvää, -
että mikään ei voi erottaa
meitä hänen rakkaudestaan.
Vankilassa oli yksi mies,
joka oli vartijana, -
ja nainen,
joka työskenteli sihteerinä, -
ja he olivat jutelleet keskenään.
He ajattelivat: ”Nuo miehet tapetaan.
Pitäisikö meidän tallentaa -
heidän tarinansa jotenkin
ja kertoa siitä?
Voisimme ainakin
sanoa heidän perheille, -
että täällä he olivat
ja tältä he silloin näyttivät.”
He ottivat meistä kuvan -
ja aikoivat näyttää sen
meidän perheille ja koko maailmalle.
Kuvassa näkyy,
että Paulosin kädet ovat ihan mudassa.
Olimme juuri olleet ulkona töissä,
siirtelemässä kiviä.
Emme halunneet näyttää surullisilta,
koska meidän läheiset näkisivät kuvan.
Halusimme kertoa heille,
että olemme onnellisia, -
koska vaino johtuu
meidän uskollisuudesta.
Siksi päätimme hymyillä leveästi.
Rukous oli asia,
joka auttoi meitä kestämään, -
varsinkin ensimmäisinä vuosina, -
kun meillä ei ollut hengellistä ruokaa,
ei Raamattua eikä julkaisuja.
Emme voineet tehdä
mitään muuta kuin rukoilla.
Aluksi rukoilin Jehovalta usein,
että pääsisimme vapaiksi.
Myöhemmin aloin rukoilla
Jehovalta enemmänkin sitä, -
että hän auttaisi minua kestämään -
ja että pystyisin sietämään
vankilaelämän kurjuutta.
Vapautuminen tuli meille
täysin yllätyksenä.
Jehova pystyy pelastamaan palvelijansa
hyvinkin vaikeista tilanteista.
Se aika, jonka hän valitsee,
on aina oikea.
26 vankilavuoden aikana opin,
että Jehova tosiaan kuuntelee huoliamme.
Ja vaikka vaino on ikävää,
on kunnia puolustaa Jehovan nimeä.
Koskaan ei tiedä,
mitä huominen tuo tullessaan, -
joten ei ole järkeä pelätä vainoa
tai vankilaan joutumista.
Niihin voi kuitenkin valmistautua.
Jehovan avulla
voimme kestää ihan mitä vaan.
Pitää vain pyytää häneltä apua.
Ei ole väliä,
millaisiksi olosuhteet muuttuvat -
ja miten yllättäen se tapahtuu.
Jehova auttaa meitä selviytymään.
Ystävät tukivat meitä lähettämällä
meille kirjeitä ja kaikenlaista pientä.
Monet eri puolilla maailmaa
rukoilivat puolestamme, -
jopa pienet lapset, jotka eivät ehkä
osanneet sanoa meidän nimiäkään, -
mutta se vahvisti meitä.
Rukoilettehan edelleen, koska monet muut
ovat vielä nykyäänkin vankiloissa.
Kiitos kun kerroit
kokemuksesi meille, Negede.
On rohkaisevaa kuulla, miten Jehova
on auttanut sinua kestämään, -
vaikka sinua
onkin kohdeltu melkoisen julmasti.
Olet meille hieno esimerkki,
ja olemme todella ylpeitä sinusta.
En varmasti ole ainoa,
joka rukoili puolestasi Jehovaa -
monta kertaa niiden 26 vuoden aikana,
jotka sinä ja kaksi muuta veljeä -
jouduitte olemaan vankilassa
vaikeissa olosuhteissa.
Rukoilemme edelleen -
niiden 32 eritrealaisen
veljen ja sisaren puolesta, -
jotka ovat vielä vangittuna.
Mitä me kaikki voimme oppia
Negeden haastattelusta?
Tässä on kolme asiaa.
1) Lue päivän teksti joka päivä.
2) Turvaudu Jehovaan rukoilemalla usein.
3) Voit olla iloinen silloinkin,
jos sinua vainotaan.
Negeden haastattelu
tullaan julkaisemaan kokonaisuudessaan -
jw.org-sivustolla myöhemmin.
Negeden kokemus tuo mieleen
kaikki ne ystävät, -
jotka ovat nyt vankilassa -
tai joita vainotaan
jollain muulla tavalla, -
koska he ovat uskollisia Jehovalle.
Te veljet ja sisaret,
jotka kestätte vainoa -
Eritreassa, Venäjällä
ja muualla eri puolilla maailmaa, -
muistakaa, että rukoilemme puolestanne
ja rakastamme teitä hyvin paljon.
Tämä on JW Broadcasting
Jehovan todistajien päätoimistosta.

Hallintoelimen tilannepäivitys nro 6/2023
- 

Hallintoelimen tilannepäivitys nro 6/2023

Tervehdys! Tässä tulee
uusi hallintoelimen tilannepäivitys.
Meillä on ensin joitain uutisia, -
ja sen jälkeen katsotaan
rohkaiseva haastattelu.
Olemme iloisia,
että Venäjällä kaksi veljeä -
vapautettiin
vähän aikaa sitten vankilasta, -
kun heidän tuomionsa päättyivät.
19.7. tänä vuonna 69-vuotias
veli Juri Saveljev pääsi vapaaksi.
Hän oli ollut
yli 4,5 vuotta telkien takana.
Kymmeniä veljiä ja sisaria oli ottamassa
häntä vastaan vankilan ulkopuolella.
Olemme hyvin iloisia
hänen ja hänen läheistensä puolesta.
26.7. tänä vuonna veli Sergei Klimov -
pääsi vapaaksi viiden
vankilassa vietetyn vuoden jälkeen.
Perhe ja ystävät
olivat Sergeitä vastassa.
Todella mahtavia uutisia!
Jeesus sanoi Ilmestyksen 2:10:ssä:
”Paholainen heittää teitä vankilaan.”
Mutta Jeesus sanoi myös: ”Älä pelkää.”
Heinäkuun 2019 Vartiotornissa sanottiin:
Mutta mitä opimme näiden kahden 
rakkaan venäläisveljen esimerkistä?
He ovat pysyneet
uskollisina Jehovalle vankilassa -
ja vapautuneet sieltä voittajina.
Jeesus oli oikeassa siinä, että meidän
ei tosiaankaan tarvitse pelätä mitään.
Eri puolilla maailmaa
ystävät ovat viime viikkoina -
käyneet Kärsivällisyys palkitaan!
-aluekonventeissa.
Joillekin lapsille tämä oli
ensimmäinen live-aluekonventti, -
josta heille jäi muistikuvia.
Haastatellaan joitain heistä.
Oon iloinen, koska oon konventissa
ja näen kaikkia taas pitkästä aikaa.
Musta on kiva olla konventissa, -
koska täällä mä tapaan
veljiä ja sisaria.
Mä tykkään ottaa kuvia
mun uusien ystävien kans.
Täällä konventissa hauskaa on se,
et mä voin halata veljiä ja sisaria.
Ja laulut on ihania.
Niistä tulee tosi hyvä olo.
Autoin meidän seurakunnan ystäviä
siivoomaan. Se oli hauskaa.
Täällä saan olla
perheen ja ystävien kanssa, -
jotka rakastaa Jehovaa
ihan niin ku mäkin.
Musta parasta täällä on kaikki videot
ja se, että saa nähdä paljon ystäviä.
Jos saan valita,
niin livekonventti on parempi.
Kotona mun oli vaikeempi keskittyy.
Nyt mä opin paljon enemmän.
Konventti on musta
parempi täällä ku telkkarissa.
Olipa hienoja kommentteja.
Olemme ylpeitä teistä vanhemmista.
Tuotte lapsenne konventtiin,
vaikka se vaatii teiltä vaivaa, -
aivan niin kuin
Joosef ja Maria aikanaan tekivät.
He toivat joka vuosi
Jeesuksen ja muut lapsensa -
mukanaan juhliin Jerusalemiin.
Ja se tosiaan kannatti.
Myös te nykyajan vanhemmat
annatte lapsillenne kauniin lahjan, -
kun tuotte heidät konventtiin.
Jehova on varmasti
hyvin iloinen kun hän näkee, -
että te kaikki olette siellä läsnä.
1. syyskuuta alkaa uusi palvelusvuosi.
Sen lisäksi alkaa
maailmanlaajuinen kampanja, -
jossa tarjotaan
Vartiotornin numeroa 2, 2020 -
aiheesta ”Mikä on Jumalan valtakunta?”
Ne jotka palvelevat
osa-aikaisena tienraivaajana, -
voivat valita
joko 15:n tai 30 tunnin tavoitteen.
Jumalan valtakuntaa
tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan.
On mahtavaa, että pääsemme kertomaan
tätä tärkeää sanomaa muille ihmisille.
Seurakunnille ilmoitetaan pian, -
missä ja milloin
vuoden 2024 aluekonventti pidetään.
Tässä vaiheessa voimme jo paljastaa, -
että ensi vuoden aluekonventin
teema on Kerro hyvää uutista!
Se perustuu
1. Korinttilaiskirjeen 9:16:n sanoihin:
Maailma on täynnä huonoja uutisia, -
joten nautitte varmasti
tuon konventin myönteisestä ohjelmasta -
heti perjantain
ensimmäisestä sanasta lähtien.
Hyvä uutinen oli sekin, kun kuulimme, -
että kaikkiaan 28 veljeä ja sisarta -
vapautui vankilasta
Eritreassa 4.12.2020.
He olivat olleet
vankeudessa 5–26 vuotta.
Miksi heidät vangittiin?
Siksi, että he olivat puolueettomia.
Veli Negede Teklemariam oli yksi niistä,
jotka joutuivat kärsimään, -
koska he pitivät kiinni vakaumuksestaan.
Vuonna 94,
kun Negede oli vasta 21-vuotias, -
sotilaat kävivät hakemassa hänet kotoa.
Hän oli kahdessa eri vankilassa 
yhteensä 26 vuotta -
yhdessä Paulos Eyasun
ja Isaac Mogosin kanssa.
Kun he pääsivät vapaaksi vuonna 2020,
Isaac kävi kasteella, -
ja kaikki kolme veljeä palvelevat
edelleen Jehovaa uskollisesti.
Kun katsot seuraavaa
rohkaisevaa haastattelua, -
huomaa, mikä auttoi
Negedeä pysymään lujana.
Se oli 1994, 17. syyskuuta
ehkä yhdeltä aamuyöstä, -
kun kolme sotilasta
tuli koputtelemaan meidän portille.
En saanut sanoa mitään
tai vaihtaa edes vaatteita.
Äiti sanoi minulle:
”Sun ei tarvitse pelätä mitään, -
kunhan pysyt uskollisena Jehovalle”.
Hän toisteli sitä monta kertaa,
kun minua vietiin pois.
Sawa on valtava sotilasleiri, -
ja siellä on pieni alue,
jota käytetään vankilana.
Sitä sanotaan vankilaksi vain, -
koska ei ole mitään
parempaakaan sanaa.
Se oli tosi epäinhimillinen paikka.
Aaltopellistä kyhätyt kopit
olivat päivän aikana järkyttävän kuumia.
Ilma ei vaihtunut,
eikä meillä ollut sänkyjä.
Nukuimme maalattialla.
Ruoka oli surkeaa: leipää,
kuivia linssejä, välillä jotain keittoa.
Meidät sidottiin köysillä,
ja meitä kohdeltiin muutenkin julmasti.
Vartijat hakkasivat meitä ja laittoivat
tekemään raskasta pakkotyötä.
He halusivat, että me väsyisimme
ja antaisimme periksi.
Mielestäni kaikkien vaikeinta
Sawassa oli kuitenkin se, -
että ei päässyt edes
tarpeilleen silloin kun halusi.
Siihenkin piti pyytää lupa,
ja aina tuli joku sotilas vahtimaan.
Tällainen oli
tosi nöyryyttävää ja ahdistavaa.
Ja sitä kesti yli 20 vuotta.
Meille ei annettu
toivoa vapautumisesta -
tai siitä, että saisimme
edes oikeudenkäyntiä.
He odottivat, että tulisimme hulluiksi -
tai kuolisimme,
kun olot olivat niin surkeat.
Yksi raamatunkohta,
joka auttoi minua jaksamaan, -
oli Johanneksen 16:33.
Se oli päivän tekstinä sinä päivänä,
kun minua tultiin pidättämään.
Kohta oli rohkaiseva meille,
jotka olimme vankilassa, -
mutta myös niille,
jotka jäivät kaipaamaan meitä.
Sotilaat veivät minut aavikolle
ja käskivät kaivamaan kuopan.
He tarjosivat kaksi vaihtoehtoa
ja sanoivat:
”Olemme yrittäneet kaikkea,
mutta et ole muuttunut yhtään, -
joten sinut on päätetty teloittaa.
Tässä on univormu. Nyt laitat sen päälle
ja ryhdyt sotilaaksi niin kuin me muut.
Jos vielä jatkat tuota
Jumalan valtakunnan kannattamista, -
hautaamme sinut tuohon kuoppaan.”
Ja sen he tekivät.
Kuoppa oli niin syvä,
että vain pääni oli maan pinnalla.
Aurinko paahtoi täydeltä terältä,
ja hiekka oli polttavan kuumaa.
Hikoilin kovasti,
ja tajukin alkoi lähteä.
Mutta sitten meidän luo ajoi auto.
Siinä oli sotilaita ja yksi upseeri.
He eivät olleet meidän leiristä, -
vaan he olivat
pelkästään ohikulkumatkalla.
Upseeri oli huomannut, että hiekkaan
oli haudattu kaulaa myöten joku mies.
Emme tunteneet toisiamme,
mutta hän kysyi sotilailta:
”Mitä ihmettä?
Mitä täällä oikein tapahtuu?
Ette voi haudata toista elävältä!
Kuka on antanut luvan tuollaiseen?”
Yksi asia, jonka olemme
oppineet vankilassa, on se, -
että kun joku vangitaan, hänestä voi
kyllä tuntua, että hän on yksin, -
mutta kun hän pysyy
uskollisena Jehovalle, -
Jehova varmasti auttaa häntä jotenkin.
Olen nähnyt, miten Roomalaiskirjeen 8:35
on toteutunut meidän kohdalla.
Jehova auttoi meitä,
ja oli aivan selvää, -
että mikään ei voi erottaa
meitä hänen rakkaudestaan.
Vankilassa oli yksi mies,
joka oli vartijana, -
ja nainen,
joka työskenteli sihteerinä, -
ja he olivat jutelleet keskenään.
He ajattelivat: ”Nuo miehet tapetaan.
Pitäisikö meidän tallentaa -
heidän tarinansa jotenkin
ja kertoa siitä?
Voisimme ainakin
sanoa heidän perheille, -
että täällä he olivat
ja tältä he silloin näyttivät.”
He ottivat meistä kuvan -
ja aikoivat näyttää sen
meidän perheille ja koko maailmalle.
Kuvassa näkyy,
että Paulosin kädet ovat ihan mudassa.
Olimme juuri olleet ulkona töissä,
siirtelemässä kiviä.
Emme halunneet näyttää surullisilta,
koska meidän läheiset näkisivät kuvan.
Halusimme kertoa heille,
että olemme onnellisia, -
koska vaino johtuu
meidän uskollisuudesta.
Siksi päätimme hymyillä leveästi.
Rukous oli asia,
joka auttoi meitä kestämään, -
varsinkin ensimmäisinä vuosina, -
kun meillä ei ollut hengellistä ruokaa,
ei Raamattua eikä julkaisuja.
Emme voineet tehdä
mitään muuta kuin rukoilla.
Aluksi rukoilin Jehovalta usein,
että pääsisimme vapaiksi.
Myöhemmin aloin rukoilla
Jehovalta enemmänkin sitä, -
että hän auttaisi minua kestämään -
ja että pystyisin sietämään
vankilaelämän kurjuutta.
Vapautuminen tuli meille
täysin yllätyksenä.
Jehova pystyy pelastamaan palvelijansa
hyvinkin vaikeista tilanteista.
Se aika, jonka hän valitsee,
on aina oikea.
26 vankilavuoden aikana opin,
että Jehova tosiaan kuuntelee huoliamme.
Ja vaikka vaino on ikävää,
on kunnia puolustaa Jehovan nimeä.
Koskaan ei tiedä,
mitä huominen tuo tullessaan, -
joten ei ole järkeä pelätä vainoa
tai vankilaan joutumista.
Niihin voi kuitenkin valmistautua.
Jehovan avulla
voimme kestää ihan mitä vaan.
Pitää vain pyytää häneltä apua.
Ei ole väliä,
millaisiksi olosuhteet muuttuvat -
ja miten yllättäen se tapahtuu.
Jehova auttaa meitä selviytymään.
Ystävät tukivat meitä lähettämällä
meille kirjeitä ja kaikenlaista pientä.
Monet eri puolilla maailmaa
rukoilivat puolestamme, -
jopa pienet lapset, jotka eivät ehkä
osanneet sanoa meidän nimiäkään, -
mutta se vahvisti meitä.
Rukoilettehan edelleen, koska monet muut
ovat vielä nykyäänkin vankiloissa.
Kiitos kun kerroit
kokemuksesi meille, Negede.
On rohkaisevaa kuulla, miten Jehova
on auttanut sinua kestämään, -
vaikka sinua
onkin kohdeltu melkoisen julmasti.
Olet meille hieno esimerkki,
ja olemme todella ylpeitä sinusta.
En varmasti ole ainoa,
joka rukoili puolestasi Jehovaa -
monta kertaa niiden 26 vuoden aikana,
jotka sinä ja kaksi muuta veljeä -
jouduitte olemaan vankilassa
vaikeissa olosuhteissa.
Rukoilemme edelleen -
niiden 32 eritrealaisen
veljen ja sisaren puolesta, -
jotka ovat vielä vangittuna.
Mitä me kaikki voimme oppia
Negeden haastattelusta?
Tässä on kolme asiaa.
1) Lue päivän teksti joka päivä.
2) Turvaudu Jehovaan rukoilemalla usein.
3) Voit olla iloinen silloinkin,
jos sinua vainotaan.
Negeden haastattelu
tullaan julkaisemaan kokonaisuudessaan -
jw.org-sivustolla myöhemmin.
Negeden kokemus tuo mieleen
kaikki ne ystävät, -
jotka ovat nyt vankilassa -
tai joita vainotaan
jollain muulla tavalla, -
koska he ovat uskollisia Jehovalle.
Te veljet ja sisaret,
jotka kestätte vainoa -
Eritreassa, Venäjällä
ja muualla eri puolilla maailmaa, -
muistakaa, että rukoilemme puolestanne
ja rakastamme teitä hyvin paljon.
Tämä on JW Broadcasting
Jehovan todistajien päätoimistosta.


-