00:00:11
Kohtaatko pilkkaa,
vastustusta tai jopa vainoa?00:00:17
00:00:17
Tai tuntuuko, että olet
jonkin vaikean tilanteen vanki, -00:00:21
00:00:21
etkä voi tehdä mitään
sen helpottamiseksi?00:00:25
00:00:25
Jos näin on, et ole ainoa.00:00:28
00:00:28
Raamattu kertoo,
että Daavid koki tällaisia asioita.00:00:33
00:00:33
Me voimme oppia häneltä paljon.00:00:36
00:00:36
Daavid sanoi psalmissa 62:5:
”Minä – – odotan hiljaa Jumalaa.”00:00:44
00:00:45
Joidenkin arvioiden mukaan Daavid
voideltiin kuninkaaksi 15-vuotiaana.00:00:50
00:00:50
Siinä tapauksessa vei 22 vuotta, -00:00:54
00:00:54
ennen kuin hänestä tuli
koko Israelin kuningas.00:00:57
00:00:57
Suuren osan tuosta ajasta
hän oli kuolemanvaarassa, -00:01:01
00:01:01
kun kuningas Saul jahtasi häntä.00:01:04
00:01:05
Daavidin piti elää pakolaisena.
Välillä hän oli erämaan luolissa, -00:01:09
00:01:10
ja välillä hän asui
Israelin viholliskansojen alueella.00:01:15
00:01:15
Daavid oppi kärsivällisyyttä,
ja hän oppi odottamaan Jehovaa.00:01:22
00:01:22
Katsotaan kolmea tilannetta,
jotka hän kohtasi tuona aikana.00:01:27
00:01:27
Ensimmäinen tapahtui
En-Gedin erämaassa, -00:01:30
00:01:30
jonka rosoisten vuorten rinteillä
on vieri vieressä tilavia luolia.00:01:36
00:01:36
Kateellinen ja vihainen kuningas Saul
etsi Daavidia tappaakseen hänet.00:01:42
00:01:42
Daavid miehineen
piiloutui valtavaan luolaan.00:01:45
00:01:46
Se oli kaikkea muuta kuin huviretki.00:01:48
00:01:48
He olivat kuolemanvaarassa,
eikä heillä ollut mukavuuksia, -00:01:53
00:01:53
vaan heidän piti itse löytää
ruokaa, vettä ja polttopuita.00:01:58
00:01:58
Mutta sitten tapahtui jotain,
mikä yllätti heidät täysin.00:02:03
00:02:03
Luetaan lisää.
Avaahan 1. Samuelin kirjan luku 24.00:02:09
00:02:09
Aloitetaan jakeesta 2.
Etsi rauhassa.00:02:12
00:02:12
1. Samuelin kirjan 24,
ja aloitetaan siis jakeesta 2.00:02:18
00:02:21
Silloin Saul otti mukaansa 3 000
koko Israelista valittua miestä -00:02:26
00:02:26
ja lähti etsimään Daavidia ja hänen
miehiään villivuohien kallioilta.00:02:32
00:02:36
Saul tuli tien varrella olevien
kivisten lammastarhojen luo, -00:02:40
00:02:40
ja siellä oli luola,
johon hän meni tarpeelleen.00:02:44
00:02:44
Daavid ja hänen miehensä
istuivat luolan perällä. 00:02:48
00:02:50
Daavidin miehet sanoivat hänelle:00:02:52
00:02:52
”Tämä on päivä,
jona Jehova sanoo sinulle:00:02:55
00:02:55
’Minä annan vihollisesi
sinun käsiisi, -00:02:58
00:02:58
ja sinä voit tehdä hänelle
niin kuin hyväksi näet.’ ” 00:03:02
00:03:05
3 000 tarkkaan valittua ja
harjaantunutta sotilasta etsi Daavidia.00:03:10
00:03:11
Kuvittele, miten hämmästyneitä
Daavid ja hänen miehensä olivat, -00:03:15
00:03:15
kun kuningas Saul, yksin
ja täysin suojattomana, asteli luolaan.00:03:23
00:03:23
Saul tuli kirkkaasta päivänvalosta -00:03:25
00:03:25
eikä pystynyt näkemään hämärän luolan
perällä piileskeleviä miehiä.00:03:31
00:03:31
Heidän silmänsä
olivat jo tottuneet pimeään, -00:03:34
00:03:34
joten he pystyivät näkemään
Saulin selvästi luolan suuaukkoa vasten.00:03:40
00:03:40
Saul oli puolustuskyvytön,
täysin Daavidin armoilla.00:03:46
00:03:46
Olisiko nyt tilaisuus kostaa?00:03:49
00:03:50
Muut kuiskuttelivat
ja yllyttivät häntä siihen.00:03:53
00:03:53
Tällaisen käänteen
täytyi olla lähtöisin Jehovasta.00:03:56
00:03:57
Tiedettiin, että Jehova oli valinnut
Daavidin kuninkaaksi Saulin tilalle.00:04:02
00:04:02
Ja eikö Saulin tappamiseen
ollutkin hyvät syyt?00:04:05
00:04:06
Hän oli kuin mielipuoli.
Hän oli tappanut monia pappeja -00:04:10
00:04:10
ja tuhonnut Nobin kaupungin,
miehet, naiset, lapset ja eläimet.00:04:15
00:04:16
Tämä vain siksi,
että Ahimelek, ylimmäinen pappi, -00:04:19
00:04:20
oli antanut
Daavidille ja tämän miehille leipää.00:04:23
00:04:24
Jos Daavid tappaisi Saulin,
mitä siitä seuraisi?00:04:28
00:04:28
Helpotus! Ei enää pakolaiselämää
eikä lymyilyä luolissa.00:04:34
00:04:34
Ehkä välitön kuninkuus.00:04:37
00:04:37
Varmasti kaikki tämä
kävi Daavidilla mielessä.00:04:41
00:04:41
Mitä hän teki?
Mitä sinä olisit tehnyt?00:04:44
00:04:45
Jatketaan lukemista
luvun 24 jakeesta 4.00:04:50
00:04:50
Silloin Daavid nousi -00:04:52
00:04:52
ja leikkasi salaa palan
Saulin hihattoman vaatteen helmasta.00:04:57
00:04:57
Mutta sen jälkeen
Daavidin omatunto soimasi häntä, -00:05:00
00:05:00
koska hän oli leikannut palan
Saulin vaatteen helmasta.00:05:04
00:05:04
Hän sanoi miehilleen:00:05:06
00:05:06
”Kun katson asiaa Jehovan näkökannalta,
en voi ajatellakaan, -00:05:10
00:05:10
että tekisin tällaista herralleni,
Jehovan voidellulle, -00:05:14
00:05:14
ja nostaisin käteni häntä vastaan,
sillä hän on Jehovan voideltu.”00:05:20
00:05:20
Näillä sanoilla Daavid esti miehiään, -00:05:22
00:05:23
eikä hän antanut
heidän hyökätä Saulin kimppuun. 00:05:26
00:05:26
Saul taas lähti luolasta
ja jatkoi matkaansa.00:05:31
00:05:32
[Veli Splane:] Daavid päätti
olla kuuntelematta miehiään.00:05:35
00:05:36
Sen sijaan
hän hyödynsi tilaisuuden todistaa, -00:05:39
00:05:39
ettei hän ollut kapinallinen
ja ettei hän halunnut kostaa Saulille.00:05:45
00:05:46
Daavidilla oli todellakin itsehillintää.00:05:49
00:05:49
Lisäksi hänellä oli uskoa siihen,
että Jehova korjaisi asiat -00:05:55
00:05:55
omana aikanaan ja omalla tavallaan.00:05:59
00:05:59
Tämä näkyy
paitsi hänen sanoistaan Saulille -00:06:02
00:06:02
myös siitä,
mitä hän kirjoitti psalmissa 57.00:06:06
00:06:06
Hän kirjoitti jakeessa 3 Jehovasta:00:06:09
00:06:09
”Hän lähettää avun taivaasta
ja pelastaa minut.00:06:14
00:06:14
Hän pysäyttää sen, joka näykkii minua.”00:06:18
00:06:19
Meidänkin kärsivällisyytemme
joutuu joskus koetukselle, -00:06:23
00:06:23
varsinkin, jos koemme
epäoikeudenmukaisuutta.00:06:27
00:06:27
Usein tilanteeseen
ei voi itse vaikuttaa.00:06:30
00:06:31
Mutta entä jos vastaan tulee
jokin helppo ulospääsy?00:06:35
00:06:35
Daavid näytti mallia. Hän mietti,
mitä Jehova ajatteli asiasta.00:06:40
00:06:40
Joskus on aika toimia, -00:06:42
00:06:42
mutta toisinaan
on parempi odottaa Jehovaa -00:06:46
00:06:46
ja katsoa, miten hän hoitaa asian.00:06:49
00:06:49
Luetaan, mitä tapahtui,
kun Saul lähti luolasta.00:06:52
00:06:52
Jatketaan luvusta 24, jakeesta 8.00:06:59
00:07:00
Sitten Daavid nousi, meni ulos luolasta
ja huusi Saulin perään:00:07:05
00:07:05
”Herrani, kuningas!”00:07:09
00:07:09
Kun Saul katsoi taakseen,
Daavid polvistui -00:07:12
00:07:12
ja heittäytyi kasvoilleen maahan.00:07:15
00:07:15
Daavid sanoi Saulille:00:07:18
00:07:18
”Miksi kuuntelet niitä, jotka sanovat:
’Daavid yrittää vahingoittaa sinua’?00:07:23
00:07:23
Tänään olet nähnyt omin silmin, -00:07:26
00:07:26
kuinka Jehova antoi sinut
minun käsiini luolassa. 00:07:30
00:07:30
Mutta kun joku sanoi,
että minun pitäisi tappaa sinut, -00:07:33
00:07:33
minun tuli sinua sääli ja sanoin: 00:07:36
00:07:36
’Minä en nosta kättäni herraani vastaan,
sillä hän on Jehovan voideltu.’00:07:42
00:07:43
Isäni,
katso tätä kädessäni olevaa palaa, -00:07:45
00:07:45
joka on vaatteesi helmasta.00:07:47
00:07:47
Kun leikkasin sen vaatteesi helmasta,
en tappanut sinua.00:07:52
00:07:52
Nyt näet ja ymmärrät, etten aikonut
vahingoittaa sinua enkä kapinoida, -00:07:58
00:07:58
enkä minä ole tehnyt
syntiä sinua vastaan, -00:08:00
00:08:00
mutta sinä väijyt minua
ja haluat tappaa minut.00:08:04
00:08:05
Jehova saa tuomita välillämme,
minun ja sinun, -00:08:08
00:08:08
ja Jehova saa kostaa sinulle
minun puolestani, -00:08:11
00:08:11
mutta minä en tee sinulle mitään pahaa.00:08:15
00:08:15
Vanha sananlaskuhan sanoo:
’Pahuus on peräisin pahoista’, -00:08:19
00:08:20
mutta minä en tee sinulle mitään pahaa.00:08:23
00:08:24
Kenen perään
Israelin kuningas on lähtenyt?00:08:26
00:08:26
Ketä sinä ajat takaa? 00:08:28
00:08:28
Kuollutta koiraako?
Yhtä ainoaa kirppuako?00:08:33
00:08:33
Jehova saa olla tuomarina välillämme.00:08:36
00:08:37
Hän tutkii asian,
puolustaa minua, tuomitsee minut -00:08:42
00:08:42
ja vapauttaa minut käsistäsi.”00:08:45
00:08:46
Daavid hillitsi itsensä ja antoi näin
vastauksen siihen väitteeseen, -00:08:51
00:08:51
että hän juonitteli Saulia vastaan.00:08:54
00:08:54
Ei hänellä ollut sellaista mielessä.00:08:57
00:08:57
Ei, vaan hän sanoi kahdesti,
että Jehova tuomitsisi heidän välillään.00:09:02
00:09:02
Vaikka Daavidia ajettiin takaa syyttä,
hän ei puhunut Saulille tylysti.00:09:08
00:09:08
Hän oli kunnioittava ja nöyrä -00:09:11
00:09:11
ja sanoi odottavansa,
että Jehova korjaisi asiat.00:09:15
00:09:15
Se antaisi voimakkaan viestin kaikille,
jotka kuulisivat tapahtuneesta.00:09:21
00:09:21
Saul oli ihmeissään siitä,
että Daavid oli säästänyt hänet, -00:09:25
00:09:25
ja hän vastasi Daavidille:00:09:27
00:09:28
”Jehova palkitsee sinut hyvällä
sen vuoksi, -00:09:30
00:09:30
mitä olet tänään tehnyt minulle.00:09:33
00:09:33
Tiedän nyt, että sinä tulet
varmasti hallitsemaan kuninkaana -00:09:37
00:09:37
ja että sinun käsissäsi
Israelin valtakunta kestää.”00:09:41
00:09:41
Voi hyvin olla, että Paavalilla
oli tämä tapaus mielessään, -00:09:45
00:09:45
kun hän neuvoi Rooman kristittyjä:00:09:48
00:09:48
”Älkää itse kostako – – .
Voita jatkuvasti paha hyvällä.”00:09:54
00:09:54
Hyvällä käytöksellä ja puheella on
joskus myönteinen vaikutus vastustajiin.00:10:00
00:10:01
Se, että Daavid osoitti armoa,
kosketti Saulia.00:10:04
00:10:04
Mutta lopettaisiko hän
Daavidin jahtaamisen?00:10:07
00:10:07
Palataan tähän myöhemmin.00:10:10
00:10:11
Epätäydellisyyden vuoksi emme aina
onnistu olemaan kärsivällisiä, -00:10:15
00:10:15
eikä Daavid ollut poikkeus.00:10:18
00:10:18
Kerran hän suuttui niin kovasti, -00:10:21
00:10:21
että melkein toimi tavalla,
josta olisi ollut kauheat seuraukset.00:10:25
00:10:26
Luetaanpa siitä.00:10:27
00:10:27
Otetaan esiin seuraava luku,
eli luku 25, ja jakeesta 1 eteenpäin.00:10:37
00:10:38
Aikanaan Samuel kuoli, -00:10:40
00:10:40
ja koko Israel kokoontui
suremaan häntä -00:10:43
00:10:43
ja hautaamaan hänet
hänen talonsa luo Ramaan.00:10:46
00:10:46
Sen jälkeen Daavid lähti
ja meni alas Paranin erämaahan.00:10:50
00:10:50
Maonissa asui mies,
joka työskenteli Karmelissa.00:10:54
00:10:54
Mies oli hyvin rikas, ja hänellä oli
3 000 lammasta ja 1 000 vuohta. 00:10:59
00:10:59
Noihin aikoihin hän oli keritsemässä
lampaitaan Karmelissa.00:11:03
00:11:03
Miehen nimi oli Nabal,
ja hänen vaimonsa nimi oli Abigail.00:11:08
00:11:08
Vaimo oli arvostelukykyinen ja kaunis, -00:11:10
00:11:10
mutta hänen kalebilainen miehensä
oli tyly ja huonokäytöksinen.00:11:15
00:11:15
Daavid kuuli erämaassa,
että Nabal oli keritsemässä lampaitaan.00:11:19
00:11:19
Niin Daavid lähetti hänen luokseen
kymmenen nuorta miestä -00:11:22
00:11:23
ja sanoi heille:
”Menkää ylös Karmeliin, -00:11:25
00:11:25
ja kun tulette Nabalin luo,
kysykää hänen vointiaan minun nimissäni. 00:11:30
00:11:30
Sanokaa sitten:
’Pitkää ikää ja hyvää vointia sinulle!00:11:34
00:11:34
Hyvää vointia myös perheellesi
ja kaikelle, mitä sinulla on.00:11:38
00:11:38
Olen kuullut,
että sinä olet keritsemässä lampaita.00:11:41
00:11:41
Kun sinun paimenesi
olivat meidän kanssamme, -00:11:44
00:11:44
me emme aiheuttaneet heille vahinkoa, -00:11:46
00:11:46
eikä heiltä kadonnut mitään
koko sinä aikana, -00:11:48
00:11:48
jonka he olivat Karmelissa.00:11:50
00:11:50
Kysy nuorilta miehiltäsi,
niin he kertovat sen sinulle.00:11:54
00:11:54
Toivon, että otat nuoret mieheni
ystävällisesti vastaan, -00:11:57
00:11:58
koska olemme tulleet
tällaisena iloisena aikana.00:12:00
00:12:00
Annathan palvelijoillesi
ja pojallesi Daavidille, -00:12:03
00:12:03
mitä tahansa voitkin antaa.’”00:12:05
00:12:05
Daavidin nuoret miehet menivät -00:12:07
00:12:07
ja sanoivat Nabalille
tämän kaiken Daavidin nimissä.00:12:11
00:12:11
Kun he olivat puhuneet,
Nabal vastasi Daavidin palvelijoille:00:12:14
00:12:14
”Kuka on Daavid,
ja kuka on Iisain poika?00:12:18
00:12:18
Nykyään monet palvelijat
karkaavat isäntänsä luota.00:12:22
00:12:22
Pitääkö minun ottaa leipäni ja veteni -00:12:25
00:12:25
ja liha, jonka olen teurastanut
keritsijöitäni varten, -00:12:29
00:12:29
ja antaa ne miehille,
jotka tulevat ties mistä?”00:12:33
00:12:34
Lampaiden keritseminen
oli juhlien ja ilon aikaa.00:12:38
00:12:38
Sitä se oli myös Nabalille,
sillä hänellä oli paljon lampaita, -00:12:43
00:12:43
joita Daavid miehineen
oli suojellut rosvojoukoilta.00:12:47
00:12:47
Tapana olisi osoittaa kiitollisuutta
ja olla antelias heitä kohtaan.00:12:53
00:12:53
Mutta kun Daavidin miehet
pyysivät kohteliaasti ruokaa, -00:12:56
00:12:56
Nabal ei pelkästään kieltäytynyt
vaan sätti heitä.00:13:01
00:13:01
Katsotaanpa,
miten Daavid reagoi.00:13:03
00:13:04
Jatketaan lukemista
luvusta 25 jakeesta 12.00:13:09
00:13:11
Silloin Daavidin nuoret miehet palasivat
ja kertoivat hänelle kaiken tämän.00:13:16
00:13:16
Hän sanoi heti miehilleen:
”Sitokaa kukin miekka vyöllenne!”00:13:21
00:13:21
Niin he kaikki
sitoivat miekkansa vyölleen, -00:13:23
00:13:24
ja Daavidkin sitoi vyölleen miekkansa.00:13:26
00:13:27
Hänen kanssaan lähti noin 400 miestä,
kun taas 200 jäi varusteiden luo.00:13:33
00:13:33
Sillä välin yksi palvelijoista
ilmoitti Nabalin vaimolle Abigailille: 00:13:38
00:13:38
”Daavid lähetti erämaasta viestinviejiä
toivottamaan isännällemme hyvää, -00:13:42
00:13:42
mutta tämä sätti heitä.00:13:45
00:13:45
Nuo miehet olivat meille erittäin hyviä.00:13:48
00:13:48
He eivät koskaan
aiheuttaneet meille vahinkoa, -00:13:51
00:13:51
eikä meiltä kadonnut
yhtään mitään koko sinä aikana, -00:13:54
00:13:54
jonka olimme heidän kanssaan erämaassa.00:13:56
00:13:56
He olivat kuin suojaava muuri
ympärillämme -00:13:59
00:13:59
yötä päivää koko sen ajan, -00:14:01
00:14:01
jonka olimme heidän kanssaan
paimentamassa katrasta.00:14:04
00:14:04
Mieti nyt, mitä voit tehdä, -00:14:07
00:14:07
sillä isäntäämme
ja koko hänen talouttaan -00:14:08
00:14:09
kohtaa varmasti onnettomuus.00:14:11
00:14:11
Hän on niin kelvoton,
ettei kukaan voi puhua hänelle.”00:14:16
00:14:17
Abigail otti kiireesti 200 leipää,
2 suurta ruukullista viiniä, -00:14:22
00:14:22
5 teurastettua lammasta,
5 sea-mitallista paahdettuja jyviä, -00:14:27
00:14:27
100 kakkua rusinoita
ja 200 kakkua puristettuja viikunoita -00:14:31
00:14:32
ja laittoi ne kaikki aasien selkään.00:14:35
00:14:35
Sitten hän sanoi palvelijoilleen:
”Menkää edelläni. Minä tulen perässä.”00:14:39
00:14:39
Miehelleen Nabalille
hän ei kuitenkaan kertonut mitään.00:14:43
00:14:43
Kun Abigail laskeutui
vuorta alas aasin selässä, -00:14:46
00:14:47
Daavid ja tämän miehet
tulivat alas häntä kohti, -00:14:49
00:14:50
mutta vuori esti heitä näkemästä häntä.
Sitten Abigail kohtasi heidät.00:14:54
00:14:55
Daavid oli sanonut:
”Minä vartioin kaikkea -00:14:57
00:14:57
tälle miehelle kuuluvaa
erämaassa aivan turhaan. 00:15:01
00:15:01
Hänen omaisuudestaan
ei kadonnut yhtään mitään, -00:15:04
00:15:05
ja silti hän
maksaa minulle hyvän pahalla.00:15:08
00:15:08
Tehköön Jumala Daavidin vihollisille
samoin ja vielä pahemmin, -00:15:12
00:15:12
jos annan yhdenkään hänen miehistään
elää aamuun asti.”00:15:17
00:15:18
[Veli Splane:]
Kun Daavid kuuli Nabalin sanat, -00:15:21
00:15:21
hän raivostui silmittömästi.00:15:23
00:15:24
Hän ei kysynyt neuvoa Jehovalta, -00:15:26
00:15:26
vaan käski miehiään
saman tien ottamaan miekkansa.00:15:30
00:15:30
Sitten he valmistautuivat tappamaan
Nabalin ja kaikki hänen miehensä.00:15:35
00:15:35
Se oli väärin.00:15:37
00:15:38
Vaikka Nabal oli kelvoton mies -00:15:40
00:15:40
ja vaikka Daavid olisi ansainnut
hyvitystä antamastaan avusta, -00:15:45
00:15:45
hänellä ei ollut oikeutta
Nabalin omaisuuteen, -00:15:48
00:15:48
eikä hänellä ollut oikeutta
tappaa toista israelilaista -00:15:52
00:15:52
eikä viattomia miehiä.00:15:54
00:15:54
Sillä välin
yksi Nabalin palvelijoista tajusi, -00:15:57
00:15:57
mitä olisi pian tapahtumassa, -00:15:59
00:15:59
ja hänellä oli rohkeutta kertoa asiasta
Abigailille, Nabalin vaimolle.00:16:04
00:16:04
Asiasta oli turha puhua Nabalille,
mutta Abigail oli toista maata, -00:16:09
00:16:09
viisas nainen, jolle pystyi puhumaan
ja joka rakasti Jehovaa.00:16:14
00:16:15
Emme tiedä hänen taustastaan, -00:16:16
00:16:17
mutta elämä Nabalin kanssa
oli varmasti vaikeaa.00:16:21
00:16:21
Nabal oli tyly,
kiittämätön ja ylimielinen mies.00:16:25
00:16:25
Ehkä Abigail oli loukussa
järjestetyssä avioliitossa.00:16:30
00:16:30
Myöhemmin hän sanoi Daavidille,
että hänen miehensä on ”järjetön”.00:16:35
00:16:35
Hengellisenä ihmisenä
hän ei varmasti olisi sanonut näin, -00:16:38
00:16:38
ellei Nabal olisi vienyt häneltä -00:16:41
00:16:41
viimeisetkin
rakkauden ja kunnioituksen rippeet.00:16:45
00:16:45
Abigail kuunteli palvelijaa
ja ymmärsi, -00:16:48
00:16:49
että jotain täytyi tehdä ja pian.00:16:51
00:16:51
Mutta mitä?
Pitäisikö hänen puhua Nabalille?00:16:56
00:16:56
Ei siitä tulisi mitään.00:17:00
00:17:00
Pitäisikö lähteä pakoon?00:17:03
00:17:03
Jos Daavid olisi
samanlainen kuin Nabal, -00:17:05
00:17:06
se voisi olla kaikkein viisainta.00:17:08
00:17:08
Mutta Abigail tiesi, että Daavid oli
ymmärtäväinen, Jehovaa rakastava mies.00:17:13
00:17:14
Niinpä hän keräsi nopeasti ruokaa
ja lähti tätä vastaan.00:17:18
00:17:18
Luetaan mitä tapahtui.
Luvun 25 jakeesta 23:00:17:23
00:17:26
Kun Abigail näki Daavidin, -00:17:28
00:17:28
hän laskeutui nopeasti
aasin selästä, -00:17:30
00:17:30
polvistui Daavidin eteen
ja kumartui maahan asti.00:17:34
00:17:35
Sitten hän heittäytyi
hänen jalkojensa juureen ja sanoi:00:17:39
00:17:39
”Herrani, tämä on minun syytäni.00:17:43
00:17:43
Anna palvelijasi puhua sinulle
ja kuuntele palvelijasi sanoja.00:17:48
00:17:49
Herrani, ethän välitä
tuosta kelvottomasta Nabalista, -00:17:53
00:17:53
sillä hän on nimensä mukainen mies.00:17:56
00:17:57
Nabal on hänen nimensä,
ja järjetön hän on. 00:18:02
00:18:02
Minä, palvelijasi,
en nähnyt nuoria miehiä, -00:18:06
00:18:06
jotka sinä, herrani, lähetit.00:18:09
00:18:09
Nyt, herrani, niin varmasti
kuin Jehova elää ja sinä elät, -00:18:15
00:18:15
Jehova on estänyt sinua syyllistymästä
verenvuodatukseen ja kostamasta itse.00:18:22
00:18:22
Tulkoon vihollisistasi -00:18:23
00:18:24
ja niistä, jotka yrittävät
vahingoittaa sinua, herraani, -00:18:27
00:18:27
Nabalin kaltaisia. 00:18:29
00:18:30
Tässä on lahja, -00:18:31
00:18:31
jonka palvelijasi
on tuonut herralleni.00:18:34
00:18:34
Anna se herraani seuraaville
nuorille miehille.00:18:38
00:18:38
Annathan anteeksi
palvelijasi rikkomuksen.00:18:43
00:18:43
Jehova antaa varmasti
herrani hallitsijasuvun säilyä, -00:18:46
00:18:46
koska sinä, herrani,
taistelet Jehovan sotia, -00:18:49
00:18:50
eikä sinussa ole ollut
mitään pahaa koko elinaikanasi.00:18:54
00:18:55
Kun joku nousee ajamaan sinua takaa
ja haluaa tappaa sinut, -00:18:59
00:19:00
sinun elämäsi, herrani, on turvassa -00:19:02
00:19:02
elämän kukkaroon käärittynä
Jumalasi Jehovan luona. 00:19:07
00:19:07
Vihollistesi elämän hän kuitenkin
sinkoaa pois kuin kiven lingolla.00:19:13
00:19:14
Herrani, kun Jehova on tehnyt
sinulle kaiken sen hyvän, -00:19:18
00:19:18
minkä hän on luvannut, -00:19:19
00:19:20
ja hän valtuuttaa sinut
Israelin johtajaksi, -00:19:23
00:19:23
sinulla ei ole omantunnontuskia
eikä mitään kaduttavaa siksi, -00:19:28
00:19:28
että olisit vuodattanut
verta syyttä ja kostanut itse.00:19:33
00:19:33
Kun Jehova tekee hyvää sinulle,
herralleni, muista palvelijaasi.”00:19:39
00:19:42
Abigailin sanoista heijastui se, -00:19:44
00:19:44
että hän oli viisas
ja hengellinen nainen.00:19:48
00:19:49
Lähestymistapa
oli nöyrä ja erittäin kunnioittava, -00:19:53
00:19:53
mutta viesti ei jäänyt epäselväksi.00:19:57
00:19:57
Hän sanoi,
että Jehova lähetti hänet -00:19:59
00:19:59
estämään Daavidia
syyllistymästä verenvuodatukseen -00:20:03
00:20:03
ja kostamasta itse.00:20:05
00:20:05
Näin Daavid ei tekisi sellaista,
mitä hän joutuisi katumaan, -00:20:10
00:20:10
kenties koko loppuelämänsä.00:20:13
00:20:14
Abigail muistutti Daavidia siitä,
ettei hänen pitäisi kostaa itse -00:20:19
00:20:19
vaan luottaa siihen,
että Jehova korjaisi asiat.00:20:23
00:20:25
Abigailin sanat tuovat mieleen sen, -00:20:27
00:20:27
mitä Daavid sanoi Saulille
luolan ulkopuolella.00:20:30
00:20:30
Ehkä Abigail oli kuullut, miten Daavid
oli silloin säästänyt Saulin hengen.00:20:36
00:20:36
Abigailin viesti oli:
Ole kärsivällinen.00:20:40
00:20:40
Anna Jehovan hoitaa asiat
omana aikanaan ja omalla tavallaan.00:20:46
00:20:46
Miten Daavid vastasi hänelle?00:20:49
00:20:49
Kertomus jatkuu luvun 25 jakeesta 32.00:20:54
00:20:55
Silloin Daavid sanoi Abigailille:00:20:58
00:20:59
”Ylistys Jehovalle,
Israelin Jumalalle,00:21:02
00:21:02
joka lähetti sinut
tänään minua vastaan! 00:21:05
00:21:05
Siunattu olkoon järkevyytesi!
Siunattu olet sinä, -00:21:09
00:21:09
koska olet tänään estänyt minua
syyllistymästä verenvuodatukseen -00:21:13
00:21:13
ja kostamasta itse.00:21:16
00:21:16
Niin varmasti
kuin Israelin Jumala Jehova elää, -00:21:19
00:21:19
hän, joka on estänyt minua
vahingoittamasta sinua, -00:21:23
00:21:23
jos et olisi kiireesti
tullut minua vastaan, -00:21:26
00:21:26
Nabalin taloudessa ei olisi ollut
aamulla jäljellä yhtään miestä.”00:21:31
00:21:31
Sen jälkeen Daavid otti vastaan sen,
mitä Abigail oli hänelle tuonut, -00:21:35
00:21:35
ja sanoi hänelle:
”Mene rauhassa kotiisi.00:21:39
00:21:39
Olen kuunnellut sinua
ja suostun pyyntöösi.”00:21:44
00:21:46
Daavid oli kuunnellut.00:21:49
00:21:49
Hän teki niin, -00:21:50
00:21:51
vaikka tuon ajan yhteiskunnassa
naisten neuvoja ei yleensä kuunneltu.00:21:56
00:21:56
Hän kuunteli tarkkaan,
ymmärsi asian ytimen -00:22:00
00:22:00
ja muutti toimintatapaansa.00:22:03
00:22:03
Ehkä Daavidin miehet
olisivat halunneet taistella, -00:22:07
00:22:07
mutta hän päätti toisin.00:22:09
00:22:10
Daavidin tavoin
saatamme tehdä ratkaisuja, -00:22:12
00:22:13
joista voi olla huonot seuraukset.00:22:15
00:22:16
Meidänkin kannattaa kuunnella niitä,
jotka antavat meille neuvoja.00:22:20
00:22:21
Noin 10 päivää myöhemmin -00:22:23
00:22:23
Jehova löi Nabalia
niin että tämä kuoli.00:22:26
00:22:26
Myöhemmin Abigailista
tuli Daavidin vaimo.00:22:30
00:22:31
Mutta palataanpa Sauliin.00:22:33
00:22:33
Vaikka tapaus luolassa
oli nöyryyden oppitunti, -00:22:36
00:22:36
hän ei lakannut jahtaamasta Daavidia.00:22:39
00:22:39
Tällä kertaa
Daavid oli miehineen Sifin erämaassa.00:22:44
00:22:44
Jo toisen kerran Sifin miehet
pettivät Daavidin, -00:22:48
00:22:48
vaikka olivat samaa heimoa.00:22:50
00:22:50
Luetaan jatkoa.
Luku 26, alkaen jakeesta 2:00:22:56
00:22:57
Silloin Saul lähti
ja meni alas Sifin erämaahan -00:23:00
00:23:00
3 000:n
Israelista valitun miehen kanssa -00:23:03
00:23:03
etsimään Daavidia Sifin erämaasta.00:23:06
00:23:06
Saul leiriytyi tien varteen
Hakilan kukkulalle, -00:23:09
00:23:09
joka on vastapäätä Jesimonia.00:23:11
00:23:12
Daavid asui niihin aikoihin
erämaassa, -00:23:14
00:23:14
ja hän sai tietää, että Saul
oli tullut erämaahan hänen perässään.00:23:18
00:23:18
Silloin Daavid lähetti vakoojia
varmistaakseen, -00:23:21
00:23:21
että Saul oli tosiaan tullut.00:23:24
00:23:24
Myöhemmin Daavid meni paikkaan,
johon Saul oli leiriytynyt, ja näki, -00:23:28
00:23:28
missä Saul ja hänen armeijansa
päällikkö Abner, Nerin poika, -00:23:32
00:23:32
olivat nukkumassa.00:23:34
00:23:34
Saul nukkui leirissä, -00:23:35
00:23:35
ja sotilaat olivat leiriytyneinä
hänen ympärillään.00:23:39
00:23:39
Silloin Daavid kysyi
heettiläiseltä Ahimelekilta -00:23:41
00:23:42
ja Abisailta,
Serujan pojalta, Joabin veljeltä:00:23:45
00:23:45
”Kuka lähtee kanssani
alas leiriin Saulin luo?”00:23:48
00:23:48
Abisai vastasi:
”Minä lähden kanssasi.”00:23:52
00:23:53
Daavid ja Abisai menivät
joukkojen luo yöllä ja näkivät Saulin.00:23:57
00:23:57
Hän nukkui leirissä, -00:23:59
00:23:59
ja hänen keihäänsä oli isketty
maahan hänen päänsä viereen.00:24:03
00:24:03
Abner ja sotilaat
makasivat hänen ympärillään.00:24:06
00:24:07
Abisai sanoi Daavidille:00:24:09
00:24:09
”Jumala on tänään
luovuttanut vihollisesi sinun käsiisi.00:24:13
00:24:13
Annathan minun
nyt keihästää hänet maahan.00:24:16
00:24:17
Yksi isku riittää, toista ei tarvita.” 00:24:21
00:24:22
Luolassa
Saul oli tullut Daavidin luo, -00:24:25
00:24:25
mutta nyt Daavid meni Saulin luo.00:24:29
00:24:29
Daavidin mukana oli
hänen sisarenpoikansa Abisai, -00:24:32
00:24:32
joka oli rohkea soturi.00:24:35
00:24:35
He kulkivat äänettömästi kuunvalossa
ohi Saulin nukkuvien joukkojen -00:24:40
00:24:40
kohti hänen nukkumapaikkaansa.00:24:43
00:24:43
Jo toisen kerran
Saul oli täysin Daavidin armoilla.00:24:47
00:24:48
Abisai tarjoutui
keihästämään Saulin maahan.00:24:51
00:24:51
Hänestä Saulin surmaaminen
oli perusteltua, -00:24:54
00:24:54
koska tämä yritti
itsepintaisesti tappaa heidät.00:24:58
00:24:58
Daavid voisi vain katsella.00:25:01
00:25:01
Myöhemmin hän voisi sanoa,
että Abisai sen teki.00:25:05
00:25:05
Tarttuisiko Daavid tilaisuuteen
hankkiutua Saulista eroon?00:25:10
00:25:10
Katsotaan vastaus -00:25:11
00:25:12
ja jatketaan lukemista
luvusta 26 jakeesta 9:00:25:17
00:25:18
Mutta Daavid sanoi Abisaille:
”Älä vahingoita häntä, -00:25:22
00:25:22
sillä kuka voi nostaa kätensä
Jehovan voideltua vastaan -00:25:25
00:25:25
ja pysyä viattomana?”00:25:27
00:25:28
Daavid jatkoi:00:25:29
00:25:30
”Niin varmasti kuin Jehova elää,
Jehova itse lyö hänet kuoliaaksi, -00:25:34
00:25:34
tai hänen kuolinpäivänsä tulee,
tai hän saa surmansa taistelussa.00:25:39
00:25:40
Kun katson asiaa
Jehovan näkökannalta, -00:25:42
00:25:42
en voi ajatellakaan, että nostaisin
käteni Jehovan voideltua vastaan!00:25:47
00:25:47
Ota siis nyt keihäs, joka on
hänen päänsä vieressä, ja vesikannu, -00:25:51
00:25:51
ja sitten lähdetään.”00:25:53
00:25:54
Niin Daavid otti keihään ja vesikannun
Saulin pään vierestä, -00:25:57
00:25:57
ja he menivät pois.00:25:59
00:25:59
Kukaan ei nähnyt eikä huomannut heitä,
eikä kukaan herännyt.00:26:03
00:26:04
He kaikki nukkuivat, koska Jehova
oli vaivuttanut heidät sikeään uneen.00:26:10
00:26:10
Daavid ei pettänyt itseään
ajattelemalla, -00:26:13
00:26:13
että olisi oikein,
jos Abisai tappaisi Saulin.00:26:17
00:26:17
Hän ymmärsi,
että Jehova hoitaisi asian.00:26:21
00:26:21
Jälleen kerran
hän odotti kärsivällisesti Jehovaa.00:26:26
00:26:26
Hän mietti, miten Jehova saattaisi
toimia hänen hyväkseen myöhemmin, -00:26:31
00:26:31
kenties siten,
että Saul saisi surmansa taistelussa.00:26:36
00:26:36
Juuri niin kävikin
noin vuoden kuluttua.00:26:40
00:26:40
Vuodet, jotka Daavid eli pakolaisena,
olivat hänelle hyvin stressaavia.00:26:45
00:26:45
Hän ei silti koskaan
lakannut odottamasta Jehovaa.00:26:48
00:26:48
Hän teki sen,
mitä omassa tilanteessaan pystyi.00:26:52
00:26:52
Esimerkiksi kun hän
asui filistealaisten alueella, -00:26:56
00:26:56
hän suojeli israelilaisia tekemällä
hyökkäyksiä vihollisia vastaan.00:27:02
00:27:02
Kun sinulla on vaikeuksia, -00:27:04
00:27:04
voit kääntää tilanteen voitoksi,
kun teet, mitä voit.00:27:08
00:27:08
Luota siihen, että Jehova
korjaa asiat juuri oikeaan aikaan.00:27:14
00:27:14
Lopulta Daavidista tuli kuningas,
ja hän hallitsi 40 vuotta.00:27:20
00:27:20
Elämänsä loppupuolella
hän kirjoitti psalmin 37.00:27:24
00:27:25
Ehkä hänellä oli mielessään
nuo käsitellyt tilanteet, -00:27:28
00:27:28
kun hän kirjoitti tuon psalmin.00:27:30
00:27:31
Hän kirjoitti kärsivällisyydestä,
Jehovan odottamisesta -00:27:35
00:27:35
ja Jehovan lupausten täyttymisestä.00:27:39
00:27:39
Tuo psalmi sisältää
sekä neuvoja että rohkaisua meille.00:27:44
00:27:44
Luetaanpa lopuksi
tuon psalmin alkuosa.00:27:48
00:27:48
Siis psalmi 37:1–7.00:27:52
00:27:52
Etsi taas rauhassa.
Psalmi 37:1–7:00:28:00
00:28:00
”Älä ärsyynny pahojen takia
äläkä kadehdi väärintekijöitä.00:28:06
00:28:06
He kuihtuvat nopeasti kuin ruoho
ja kuivuvat kuin vihreä, tuore ruoho.00:28:13
00:28:13
Luota Jehovaan ja tee hyvää,
asu maan päällä ja toimi uskollisesti.00:28:21
00:28:21
Tee Jehovasta suurin ilonaiheesi, -00:28:23
00:28:24
niin hän antaa sinulle,
mitä sydämesi toivoo.00:28:28
00:28:28
Anna Jehovan ohjata elämääsi.00:28:31
00:28:31
Luota häneen,
niin hän toimii hyväksesi.00:28:35
00:28:35
Hän saa oikeamielisyytesi
säteilemään kuin aamun valo, -00:28:39
00:28:40
oikeudenmukaisuutesi
kuin keskipäivän aurinko.00:28:43
00:28:44
Pysy hiljaa Jehovan edessä
ja jää odottamaan häntä.”00:28:51
Daavid odotti Jehovaa
-
Daavid odotti Jehovaa
Kohtaatko pilkkaa,
vastustusta tai jopa vainoa?
Tai tuntuuko, että olet
jonkin vaikean tilanteen vanki, -
etkä voi tehdä mitään
sen helpottamiseksi?
Jos näin on, et ole ainoa.
Raamattu kertoo,
että Daavid koki tällaisia asioita.
Me voimme oppia häneltä paljon.
Daavid sanoi psalmissa 62:5:
”Minä – – odotan hiljaa Jumalaa.”
Joidenkin arvioiden mukaan Daavid
voideltiin kuninkaaksi 15-vuotiaana.
Siinä tapauksessa vei 22 vuotta, -
ennen kuin hänestä tuli
koko Israelin kuningas.
Suuren osan tuosta ajasta
hän oli kuolemanvaarassa, -
kun kuningas Saul jahtasi häntä.
Daavidin piti elää pakolaisena.
Välillä hän oli erämaan luolissa, -
ja välillä hän asui
Israelin viholliskansojen alueella.
Daavid oppi kärsivällisyyttä,
ja hän oppi odottamaan Jehovaa.
Katsotaan kolmea tilannetta,
jotka hän kohtasi tuona aikana.
Ensimmäinen tapahtui
En-Gedin erämaassa, -
jonka rosoisten vuorten rinteillä
on vieri vieressä tilavia luolia.
Kateellinen ja vihainen kuningas Saul
etsi Daavidia tappaakseen hänet.
Daavid miehineen
piiloutui valtavaan luolaan.
Se oli kaikkea muuta kuin huviretki.
He olivat kuolemanvaarassa,
eikä heillä ollut mukavuuksia, -
vaan heidän piti itse löytää
ruokaa, vettä ja polttopuita.
Mutta sitten tapahtui jotain,
mikä yllätti heidät täysin.
Luetaan lisää.
Avaahan 1. Samuelin kirjan luku 24.
Aloitetaan jakeesta 2.
Etsi rauhassa.
1. Samuelin kirjan 24,
ja aloitetaan siis jakeesta 2.
Silloin Saul otti mukaansa 3 000
koko Israelista valittua miestä -
ja lähti etsimään Daavidia ja hänen
miehiään villivuohien kallioilta.
Saul tuli tien varrella olevien
kivisten lammastarhojen luo, -
ja siellä oli luola,
johon hän meni tarpeelleen.
Daavid ja hänen miehensä
istuivat luolan perällä.
Daavidin miehet sanoivat hänelle:
”Tämä on päivä,
jona Jehova sanoo sinulle:
’Minä annan vihollisesi
sinun käsiisi, -
ja sinä voit tehdä hänelle
niin kuin hyväksi näet.’ ”
3 000 tarkkaan valittua ja
harjaantunutta sotilasta etsi Daavidia.
Kuvittele, miten hämmästyneitä
Daavid ja hänen miehensä olivat, -
kun kuningas Saul, yksin
ja täysin suojattomana, asteli luolaan.
Saul tuli kirkkaasta päivänvalosta -
eikä pystynyt näkemään hämärän luolan
perällä piileskeleviä miehiä.
Heidän silmänsä
olivat jo tottuneet pimeään, -
joten he pystyivät näkemään
Saulin selvästi luolan suuaukkoa vasten.
Saul oli puolustuskyvytön,
täysin Daavidin armoilla.
Olisiko nyt tilaisuus kostaa?
Muut kuiskuttelivat
ja yllyttivät häntä siihen.
Tällaisen käänteen
täytyi olla lähtöisin Jehovasta.
Tiedettiin, että Jehova oli valinnut
Daavidin kuninkaaksi Saulin tilalle.
Ja eikö Saulin tappamiseen
ollutkin hyvät syyt?
Hän oli kuin mielipuoli.
Hän oli tappanut monia pappeja -
ja tuhonnut Nobin kaupungin,
miehet, naiset, lapset ja eläimet.
Tämä vain siksi,
että Ahimelek, ylimmäinen pappi, -
oli antanut
Daavidille ja tämän miehille leipää.
Jos Daavid tappaisi Saulin,
mitä siitä seuraisi?
Helpotus! Ei enää pakolaiselämää
eikä lymyilyä luolissa.
Ehkä välitön kuninkuus.
Varmasti kaikki tämä
kävi Daavidilla mielessä.
Mitä hän teki?
Mitä sinä olisit tehnyt?
Jatketaan lukemista
luvun 24 jakeesta 4.
Silloin Daavid nousi -
ja leikkasi salaa palan
Saulin hihattoman vaatteen helmasta.
Mutta sen jälkeen
Daavidin omatunto soimasi häntä, -
koska hän oli leikannut palan
Saulin vaatteen helmasta.
Hän sanoi miehilleen:
”Kun katson asiaa Jehovan näkökannalta,
en voi ajatellakaan, -
että tekisin tällaista herralleni,
Jehovan voidellulle, -
ja nostaisin käteni häntä vastaan,
sillä hän on Jehovan voideltu.”
Näillä sanoilla Daavid esti miehiään, -
eikä hän antanut
heidän hyökätä Saulin kimppuun.
Saul taas lähti luolasta
ja jatkoi matkaansa.
[Veli Splane:] Daavid päätti
olla kuuntelematta miehiään.
Sen sijaan
hän hyödynsi tilaisuuden todistaa, -
ettei hän ollut kapinallinen
ja ettei hän halunnut kostaa Saulille.
Daavidilla oli todellakin itsehillintää.
Lisäksi hänellä oli uskoa siihen,
että Jehova korjaisi asiat -
omana aikanaan ja omalla tavallaan.
Tämä näkyy
paitsi hänen sanoistaan Saulille -
myös siitä,
mitä hän kirjoitti psalmissa 57.
Hän kirjoitti jakeessa 3 Jehovasta:
”Hän lähettää avun taivaasta
ja pelastaa minut.
Hän pysäyttää sen, joka näykkii minua.”
Meidänkin kärsivällisyytemme
joutuu joskus koetukselle, -
varsinkin, jos koemme
epäoikeudenmukaisuutta.
Usein tilanteeseen
ei voi itse vaikuttaa.
Mutta entä jos vastaan tulee
jokin helppo ulospääsy?
Daavid näytti mallia. Hän mietti,
mitä Jehova ajatteli asiasta.
Joskus on aika toimia, -
mutta toisinaan
on parempi odottaa Jehovaa -
ja katsoa, miten hän hoitaa asian.
Luetaan, mitä tapahtui,
kun Saul lähti luolasta.
Jatketaan luvusta 24, jakeesta 8.
Sitten Daavid nousi, meni ulos luolasta
ja huusi Saulin perään:
”Herrani, kuningas!”
Kun Saul katsoi taakseen,
Daavid polvistui -
ja heittäytyi kasvoilleen maahan.
Daavid sanoi Saulille:
”Miksi kuuntelet niitä, jotka sanovat:
’Daavid yrittää vahingoittaa sinua’?
Tänään olet nähnyt omin silmin, -
kuinka Jehova antoi sinut
minun käsiini luolassa.
Mutta kun joku sanoi,
että minun pitäisi tappaa sinut, -
minun tuli sinua sääli ja sanoin:
’Minä en nosta kättäni herraani vastaan,
sillä hän on Jehovan voideltu.’
Isäni,
katso tätä kädessäni olevaa palaa, -
joka on vaatteesi helmasta.
Kun leikkasin sen vaatteesi helmasta,
en tappanut sinua.
Nyt näet ja ymmärrät, etten aikonut
vahingoittaa sinua enkä kapinoida, -
enkä minä ole tehnyt
syntiä sinua vastaan, -
mutta sinä väijyt minua
ja haluat tappaa minut.
Jehova saa tuomita välillämme,
minun ja sinun, -
ja Jehova saa kostaa sinulle
minun puolestani, -
mutta minä en tee sinulle mitään pahaa.
Vanha sananlaskuhan sanoo:
’Pahuus on peräisin pahoista’, -
mutta minä en tee sinulle mitään pahaa.
Kenen perään
Israelin kuningas on lähtenyt?
Ketä sinä ajat takaa?
Kuollutta koiraako?
Yhtä ainoaa kirppuako?
Jehova saa olla tuomarina välillämme.
Hän tutkii asian,
puolustaa minua, tuomitsee minut -
ja vapauttaa minut käsistäsi.”
Daavid hillitsi itsensä ja antoi näin
vastauksen siihen väitteeseen, -
että hän juonitteli Saulia vastaan.
Ei hänellä ollut sellaista mielessä.
Ei, vaan hän sanoi kahdesti,
että Jehova tuomitsisi heidän välillään.
Vaikka Daavidia ajettiin takaa syyttä,
hän ei puhunut Saulille tylysti.
Hän oli kunnioittava ja nöyrä -
ja sanoi odottavansa,
että Jehova korjaisi asiat.
Se antaisi voimakkaan viestin kaikille,
jotka kuulisivat tapahtuneesta.
Saul oli ihmeissään siitä,
että Daavid oli säästänyt hänet, -
ja hän vastasi Daavidille:
”Jehova palkitsee sinut hyvällä
sen vuoksi, -
mitä olet tänään tehnyt minulle.
Tiedän nyt, että sinä tulet
varmasti hallitsemaan kuninkaana -
ja että sinun käsissäsi
Israelin valtakunta kestää.”
Voi hyvin olla, että Paavalilla
oli tämä tapaus mielessään, -
kun hän neuvoi Rooman kristittyjä:
”Älkää itse kostako – – .
Voita jatkuvasti paha hyvällä.”
Hyvällä käytöksellä ja puheella on
joskus myönteinen vaikutus vastustajiin.
Se, että Daavid osoitti armoa,
kosketti Saulia.
Mutta lopettaisiko hän
Daavidin jahtaamisen?
Palataan tähän myöhemmin.
Epätäydellisyyden vuoksi emme aina
onnistu olemaan kärsivällisiä, -
eikä Daavid ollut poikkeus.
Kerran hän suuttui niin kovasti, -
että melkein toimi tavalla,
josta olisi ollut kauheat seuraukset.
Luetaanpa siitä.
Otetaan esiin seuraava luku,
eli luku 25, ja jakeesta 1 eteenpäin.
Aikanaan Samuel kuoli, -
ja koko Israel kokoontui
suremaan häntä -
ja hautaamaan hänet
hänen talonsa luo Ramaan.
Sen jälkeen Daavid lähti
ja meni alas Paranin erämaahan.
Maonissa asui mies,
joka työskenteli Karmelissa.
Mies oli hyvin rikas, ja hänellä oli
3 000 lammasta ja 1 000 vuohta.
Noihin aikoihin hän oli keritsemässä
lampaitaan Karmelissa.
Miehen nimi oli Nabal,
ja hänen vaimonsa nimi oli Abigail.
Vaimo oli arvostelukykyinen ja kaunis, -
mutta hänen kalebilainen miehensä
oli tyly ja huonokäytöksinen.
Daavid kuuli erämaassa,
että Nabal oli keritsemässä lampaitaan.
Niin Daavid lähetti hänen luokseen
kymmenen nuorta miestä -
ja sanoi heille:
”Menkää ylös Karmeliin, -
ja kun tulette Nabalin luo,
kysykää hänen vointiaan minun nimissäni.
Sanokaa sitten:
’Pitkää ikää ja hyvää vointia sinulle!
Hyvää vointia myös perheellesi
ja kaikelle, mitä sinulla on.
Olen kuullut,
että sinä olet keritsemässä lampaita.
Kun sinun paimenesi
olivat meidän kanssamme, -
me emme aiheuttaneet heille vahinkoa, -
eikä heiltä kadonnut mitään
koko sinä aikana, -
jonka he olivat Karmelissa.
Kysy nuorilta miehiltäsi,
niin he kertovat sen sinulle.
Toivon, että otat nuoret mieheni
ystävällisesti vastaan, -
koska olemme tulleet
tällaisena iloisena aikana.
Annathan palvelijoillesi
ja pojallesi Daavidille, -
mitä tahansa voitkin antaa.’”
Daavidin nuoret miehet menivät -
ja sanoivat Nabalille
tämän kaiken Daavidin nimissä.
Kun he olivat puhuneet,
Nabal vastasi Daavidin palvelijoille:
”Kuka on Daavid,
ja kuka on Iisain poika?
Nykyään monet palvelijat
karkaavat isäntänsä luota.
Pitääkö minun ottaa leipäni ja veteni -
ja liha, jonka olen teurastanut
keritsijöitäni varten, -
ja antaa ne miehille,
jotka tulevat ties mistä?”
Lampaiden keritseminen
oli juhlien ja ilon aikaa.
Sitä se oli myös Nabalille,
sillä hänellä oli paljon lampaita, -
joita Daavid miehineen
oli suojellut rosvojoukoilta.
Tapana olisi osoittaa kiitollisuutta
ja olla antelias heitä kohtaan.
Mutta kun Daavidin miehet
pyysivät kohteliaasti ruokaa, -
Nabal ei pelkästään kieltäytynyt
vaan sätti heitä.
Katsotaanpa,
miten Daavid reagoi.
Jatketaan lukemista
luvusta 25 jakeesta 12.
Silloin Daavidin nuoret miehet palasivat
ja kertoivat hänelle kaiken tämän.
Hän sanoi heti miehilleen:
”Sitokaa kukin miekka vyöllenne!”
Niin he kaikki
sitoivat miekkansa vyölleen, -
ja Daavidkin sitoi vyölleen miekkansa.
Hänen kanssaan lähti noin 400 miestä,
kun taas 200 jäi varusteiden luo.
Sillä välin yksi palvelijoista
ilmoitti Nabalin vaimolle Abigailille:
”Daavid lähetti erämaasta viestinviejiä
toivottamaan isännällemme hyvää, -
mutta tämä sätti heitä.
Nuo miehet olivat meille erittäin hyviä.
He eivät koskaan
aiheuttaneet meille vahinkoa, -
eikä meiltä kadonnut
yhtään mitään koko sinä aikana, -
jonka olimme heidän kanssaan erämaassa.
He olivat kuin suojaava muuri
ympärillämme -
yötä päivää koko sen ajan, -
jonka olimme heidän kanssaan
paimentamassa katrasta.
Mieti nyt, mitä voit tehdä, -
sillä isäntäämme
ja koko hänen talouttaan -
kohtaa varmasti onnettomuus.
Hän on niin kelvoton,
ettei kukaan voi puhua hänelle.”
Abigail otti kiireesti 200 leipää,
2 suurta ruukullista viiniä, -
5 teurastettua lammasta,
5 sea-mitallista paahdettuja jyviä, -
100 kakkua rusinoita
ja 200 kakkua puristettuja viikunoita -
ja laittoi ne kaikki aasien selkään.
Sitten hän sanoi palvelijoilleen:
”Menkää edelläni. Minä tulen perässä.”
Miehelleen Nabalille
hän ei kuitenkaan kertonut mitään.
Kun Abigail laskeutui
vuorta alas aasin selässä, -
Daavid ja tämän miehet
tulivat alas häntä kohti, -
mutta vuori esti heitä näkemästä häntä.
Sitten Abigail kohtasi heidät.
Daavid oli sanonut:
”Minä vartioin kaikkea -
tälle miehelle kuuluvaa
erämaassa aivan turhaan.
Hänen omaisuudestaan
ei kadonnut yhtään mitään, -
ja silti hän
maksaa minulle hyvän pahalla.
Tehköön Jumala Daavidin vihollisille
samoin ja vielä pahemmin, -
jos annan yhdenkään hänen miehistään
elää aamuun asti.”
[Veli Splane:]
Kun Daavid kuuli Nabalin sanat, -
hän raivostui silmittömästi.
Hän ei kysynyt neuvoa Jehovalta, -
vaan käski miehiään
saman tien ottamaan miekkansa.
Sitten he valmistautuivat tappamaan
Nabalin ja kaikki hänen miehensä.
Se oli väärin.
Vaikka Nabal oli kelvoton mies -
ja vaikka Daavid olisi ansainnut
hyvitystä antamastaan avusta, -
hänellä ei ollut oikeutta
Nabalin omaisuuteen, -
eikä hänellä ollut oikeutta
tappaa toista israelilaista -
eikä viattomia miehiä.
Sillä välin
yksi Nabalin palvelijoista tajusi, -
mitä olisi pian tapahtumassa, -
ja hänellä oli rohkeutta kertoa asiasta
Abigailille, Nabalin vaimolle.
Asiasta oli turha puhua Nabalille,
mutta Abigail oli toista maata, -
viisas nainen, jolle pystyi puhumaan
ja joka rakasti Jehovaa.
Emme tiedä hänen taustastaan, -
mutta elämä Nabalin kanssa
oli varmasti vaikeaa.
Nabal oli tyly,
kiittämätön ja ylimielinen mies.
Ehkä Abigail oli loukussa
järjestetyssä avioliitossa.
Myöhemmin hän sanoi Daavidille,
että hänen miehensä on ”järjetön”.
Hengellisenä ihmisenä
hän ei varmasti olisi sanonut näin, -
ellei Nabal olisi vienyt häneltä -
viimeisetkin
rakkauden ja kunnioituksen rippeet.
Abigail kuunteli palvelijaa
ja ymmärsi, -
että jotain täytyi tehdä ja pian.
Mutta mitä?
Pitäisikö hänen puhua Nabalille?
Ei siitä tulisi mitään.
Pitäisikö lähteä pakoon?
Jos Daavid olisi
samanlainen kuin Nabal, -
se voisi olla kaikkein viisainta.
Mutta Abigail tiesi, että Daavid oli
ymmärtäväinen, Jehovaa rakastava mies.
Niinpä hän keräsi nopeasti ruokaa
ja lähti tätä vastaan.
Luetaan mitä tapahtui.
Luvun 25 jakeesta 23:
Kun Abigail näki Daavidin, -
hän laskeutui nopeasti
aasin selästä, -
polvistui Daavidin eteen
ja kumartui maahan asti.
Sitten hän heittäytyi
hänen jalkojensa juureen ja sanoi:
”Herrani, tämä on minun syytäni.
Anna palvelijasi puhua sinulle
ja kuuntele palvelijasi sanoja.
Herrani, ethän välitä
tuosta kelvottomasta Nabalista, -
sillä hän on nimensä mukainen mies.
Nabal on hänen nimensä,
ja järjetön hän on.
Minä, palvelijasi,
en nähnyt nuoria miehiä, -
jotka sinä, herrani, lähetit.
Nyt, herrani, niin varmasti
kuin Jehova elää ja sinä elät, -
Jehova on estänyt sinua syyllistymästä
verenvuodatukseen ja kostamasta itse.
Tulkoon vihollisistasi -
ja niistä, jotka yrittävät
vahingoittaa sinua, herraani, -
Nabalin kaltaisia.
Tässä on lahja, -
jonka palvelijasi
on tuonut herralleni.
Anna se herraani seuraaville
nuorille miehille.
Annathan anteeksi
palvelijasi rikkomuksen.
Jehova antaa varmasti
herrani hallitsijasuvun säilyä, -
koska sinä, herrani,
taistelet Jehovan sotia, -
eikä sinussa ole ollut
mitään pahaa koko elinaikanasi.
Kun joku nousee ajamaan sinua takaa
ja haluaa tappaa sinut, -
sinun elämäsi, herrani, on turvassa -
elämän kukkaroon käärittynä
Jumalasi Jehovan luona.
Vihollistesi elämän hän kuitenkin
sinkoaa pois kuin kiven lingolla.
Herrani, kun Jehova on tehnyt
sinulle kaiken sen hyvän, -
minkä hän on luvannut, -
ja hän valtuuttaa sinut
Israelin johtajaksi, -
sinulla ei ole omantunnontuskia
eikä mitään kaduttavaa siksi, -
että olisit vuodattanut
verta syyttä ja kostanut itse.
Kun Jehova tekee hyvää sinulle,
herralleni, muista palvelijaasi.”
Abigailin sanoista heijastui se, -
että hän oli viisas
ja hengellinen nainen.
Lähestymistapa
oli nöyrä ja erittäin kunnioittava, -
mutta viesti ei jäänyt epäselväksi.
Hän sanoi,
että Jehova lähetti hänet -
estämään Daavidia
syyllistymästä verenvuodatukseen -
ja kostamasta itse.
Näin Daavid ei tekisi sellaista,
mitä hän joutuisi katumaan, -
kenties koko loppuelämänsä.
Abigail muistutti Daavidia siitä,
ettei hänen pitäisi kostaa itse -
vaan luottaa siihen,
että Jehova korjaisi asiat.
Abigailin sanat tuovat mieleen sen, -
mitä Daavid sanoi Saulille
luolan ulkopuolella.
Ehkä Abigail oli kuullut, miten Daavid
oli silloin säästänyt Saulin hengen.
Abigailin viesti oli:
Ole kärsivällinen.
Anna Jehovan hoitaa asiat
omana aikanaan ja omalla tavallaan.
Miten Daavid vastasi hänelle?
Kertomus jatkuu luvun 25 jakeesta 32.
Silloin Daavid sanoi Abigailille:
”Ylistys Jehovalle,
Israelin Jumalalle,
joka lähetti sinut
tänään minua vastaan!
Siunattu olkoon järkevyytesi!
Siunattu olet sinä, -
koska olet tänään estänyt minua
syyllistymästä verenvuodatukseen -
ja kostamasta itse.
Niin varmasti
kuin Israelin Jumala Jehova elää, -
hän, joka on estänyt minua
vahingoittamasta sinua, -
jos et olisi kiireesti
tullut minua vastaan, -
Nabalin taloudessa ei olisi ollut
aamulla jäljellä yhtään miestä.”
Sen jälkeen Daavid otti vastaan sen,
mitä Abigail oli hänelle tuonut, -
ja sanoi hänelle:
”Mene rauhassa kotiisi.
Olen kuunnellut sinua
ja suostun pyyntöösi.”
Daavid oli kuunnellut.
Hän teki niin, -
vaikka tuon ajan yhteiskunnassa
naisten neuvoja ei yleensä kuunneltu.
Hän kuunteli tarkkaan,
ymmärsi asian ytimen -
ja muutti toimintatapaansa.
Ehkä Daavidin miehet
olisivat halunneet taistella, -
mutta hän päätti toisin.
Daavidin tavoin
saatamme tehdä ratkaisuja, -
joista voi olla huonot seuraukset.
Meidänkin kannattaa kuunnella niitä,
jotka antavat meille neuvoja.
Noin 10 päivää myöhemmin -
Jehova löi Nabalia
niin että tämä kuoli.
Myöhemmin Abigailista
tuli Daavidin vaimo.
Mutta palataanpa Sauliin.
Vaikka tapaus luolassa
oli nöyryyden oppitunti, -
hän ei lakannut jahtaamasta Daavidia.
Tällä kertaa
Daavid oli miehineen Sifin erämaassa.
Jo toisen kerran Sifin miehet
pettivät Daavidin, -
vaikka olivat samaa heimoa.
Luetaan jatkoa.
Luku 26, alkaen jakeesta 2:
Silloin Saul lähti
ja meni alas Sifin erämaahan -
3 000:n
Israelista valitun miehen kanssa -
etsimään Daavidia Sifin erämaasta.
Saul leiriytyi tien varteen
Hakilan kukkulalle, -
joka on vastapäätä Jesimonia.
Daavid asui niihin aikoihin
erämaassa, -
ja hän sai tietää, että Saul
oli tullut erämaahan hänen perässään.
Silloin Daavid lähetti vakoojia
varmistaakseen, -
että Saul oli tosiaan tullut.
Myöhemmin Daavid meni paikkaan,
johon Saul oli leiriytynyt, ja näki, -
missä Saul ja hänen armeijansa
päällikkö Abner, Nerin poika, -
olivat nukkumassa.
Saul nukkui leirissä, -
ja sotilaat olivat leiriytyneinä
hänen ympärillään.
Silloin Daavid kysyi
heettiläiseltä Ahimelekilta -
ja Abisailta,
Serujan pojalta, Joabin veljeltä:
”Kuka lähtee kanssani
alas leiriin Saulin luo?”
Abisai vastasi:
”Minä lähden kanssasi.”
Daavid ja Abisai menivät
joukkojen luo yöllä ja näkivät Saulin.
Hän nukkui leirissä, -
ja hänen keihäänsä oli isketty
maahan hänen päänsä viereen.
Abner ja sotilaat
makasivat hänen ympärillään.
Abisai sanoi Daavidille:
”Jumala on tänään
luovuttanut vihollisesi sinun käsiisi.
Annathan minun
nyt keihästää hänet maahan.
Yksi isku riittää, toista ei tarvita.”
Luolassa
Saul oli tullut Daavidin luo, -
mutta nyt Daavid meni Saulin luo.
Daavidin mukana oli
hänen sisarenpoikansa Abisai, -
joka oli rohkea soturi.
He kulkivat äänettömästi kuunvalossa
ohi Saulin nukkuvien joukkojen -
kohti hänen nukkumapaikkaansa.
Jo toisen kerran
Saul oli täysin Daavidin armoilla.
Abisai tarjoutui
keihästämään Saulin maahan.
Hänestä Saulin surmaaminen
oli perusteltua, -
koska tämä yritti
itsepintaisesti tappaa heidät.
Daavid voisi vain katsella.
Myöhemmin hän voisi sanoa,
että Abisai sen teki.
Tarttuisiko Daavid tilaisuuteen
hankkiutua Saulista eroon?
Katsotaan vastaus -
ja jatketaan lukemista
luvusta 26 jakeesta 9:
Mutta Daavid sanoi Abisaille:
”Älä vahingoita häntä, -
sillä kuka voi nostaa kätensä
Jehovan voideltua vastaan -
ja pysyä viattomana?”
Daavid jatkoi:
”Niin varmasti kuin Jehova elää,
Jehova itse lyö hänet kuoliaaksi, -
tai hänen kuolinpäivänsä tulee,
tai hän saa surmansa taistelussa.
Kun katson asiaa
Jehovan näkökannalta, -
en voi ajatellakaan, että nostaisin
käteni Jehovan voideltua vastaan!
Ota siis nyt keihäs, joka on
hänen päänsä vieressä, ja vesikannu, -
ja sitten lähdetään.”
Niin Daavid otti keihään ja vesikannun
Saulin pään vierestä, -
ja he menivät pois.
Kukaan ei nähnyt eikä huomannut heitä,
eikä kukaan herännyt.
He kaikki nukkuivat, koska Jehova
oli vaivuttanut heidät sikeään uneen.
Daavid ei pettänyt itseään
ajattelemalla, -
että olisi oikein,
jos Abisai tappaisi Saulin.
Hän ymmärsi,
että Jehova hoitaisi asian.
Jälleen kerran
hän odotti kärsivällisesti Jehovaa.
Hän mietti, miten Jehova saattaisi
toimia hänen hyväkseen myöhemmin, -
kenties siten,
että Saul saisi surmansa taistelussa.
Juuri niin kävikin
noin vuoden kuluttua.
Vuodet, jotka Daavid eli pakolaisena,
olivat hänelle hyvin stressaavia.
Hän ei silti koskaan
lakannut odottamasta Jehovaa.
Hän teki sen,
mitä omassa tilanteessaan pystyi.
Esimerkiksi kun hän
asui filistealaisten alueella, -
hän suojeli israelilaisia tekemällä
hyökkäyksiä vihollisia vastaan.
Kun sinulla on vaikeuksia, -
voit kääntää tilanteen voitoksi,
kun teet, mitä voit.
Luota siihen, että Jehova
korjaa asiat juuri oikeaan aikaan.
Lopulta Daavidista tuli kuningas,
ja hän hallitsi 40 vuotta.
Elämänsä loppupuolella
hän kirjoitti psalmin 37.
Ehkä hänellä oli mielessään
nuo käsitellyt tilanteet, -
kun hän kirjoitti tuon psalmin.
Hän kirjoitti kärsivällisyydestä,
Jehovan odottamisesta -
ja Jehovan lupausten täyttymisestä.
Tuo psalmi sisältää
sekä neuvoja että rohkaisua meille.
Luetaanpa lopuksi
tuon psalmin alkuosa.
Siis psalmi 37:1–7.
Etsi taas rauhassa.
Psalmi 37:1–7:
”Älä ärsyynny pahojen takia
äläkä kadehdi väärintekijöitä.
He kuihtuvat nopeasti kuin ruoho
ja kuivuvat kuin vihreä, tuore ruoho.
Luota Jehovaan ja tee hyvää,
asu maan päällä ja toimi uskollisesti.
Tee Jehovasta suurin ilonaiheesi, -
niin hän antaa sinulle,
mitä sydämesi toivoo.
Anna Jehovan ohjata elämääsi.
Luota häneen,
niin hän toimii hyväksesi.
Hän saa oikeamielisyytesi
säteilemään kuin aamun valo, -
oikeudenmukaisuutesi
kuin keskipäivän aurinko.
Pysy hiljaa Jehovan edessä
ja jää odottamaan häntä.”
-