JW subtitle extractor

Pelasin koripalloa Italian
korkeimmalla sarjatasolla Serie A:ssa.
Pääsin nuorten maajoukkueeseen
ja myöhemmin miesten maajoukkueeseen.
Pidin työstäni ja olin hyvä siinä.
Sekään ei haitannut,
että siitä sai aika hyvin rahaa.
Äiti ja isä olivat
jo silloin Jehovan todistajia -
ja samoin isoveljeni.
Jossain vaiheessa minulle tuli
ristiriitaisia tunteita, -
kun totuus alkoi kiinnostaa
minuakin enemmän.
Siitä tuli minulle muutakin
kuin vain meidän perheen juttu.
Vähitellen kipinä
hengellisiä asioita kohtaan voimistui.
Lopulta päätin mennä kasteelle.
Jatkoin silti pelaamista.
En silloin antanut Jehovalle parastani.
Pelaaminen oli kaikkein tärkeintä.
Kaikki muut asiat, myös hengelliset,
tulivat vasta sen jälkeen.
Se ei ollut oikein,
mutta selitin itselleni, -
että se oli vain
minun työni ja ammattini.
Ajattelin, että meneehän
siihen paljon aikaa -
mutta toisaalta urheilijat
jäävät aikaisin eläkkeelle, -
eli ei tällainen aikataulu
kovin montaa vuotta jatkuisi.
Sitä mukaa kun Jehovasta
tuli minulle läheisempi, -
tilanne tuntui koko ajan
vain vaikeammalta.
Meidän kierrokselle tuli kierrosvalvoja,
jonka olin tuntenut jo lapsesta asti.
Hän auttoi minua tosi paljon.
Kun tapasimme,
hän kysyi heti aluksi, -
tekikö elämäntapani minut onnelliseksi.
Se on loppujen lopuksi
aika yksinkertainen kysymys, -
mutta se kyllä sai minut
ajattelemaan asiaa.
Olen kiitollinen sille
kierrosvalvojapariskunnalle kaikesta, -
mitä he tekivät.
Heidän aikataulu oli
tietysti tosi tiukka.
Siitä huolimatta he viettivät aikaa
kanssani iltaisin ja vapaapäivinä.
Kun joukkue vaihtui,
muutin uuteen paikkaan.
Se kierrosvalvoja tutustutti minut
kahteen uuteen perheeseen -
ja uskoi minut heidän huomaan.
He käyttivät
tosi paljon aikaa hyväkseni.
He eivät koskaan
syyllistäneet minua valinnoistani.
He eivät koskaan sanoneet minulle,
mitä tehdä pelaamisen kanssa.
Minun piti itse ratkaista, -
jatkaisinko koripallon
pelaamista vai en.
Noiden ystävien esimerkki oli se,
joka sai minut järkiini, -
se, miten he elivät -
ja millainen tärkeysjärjestys
heillä oli elämässään, -
ja se, että he olivat
tosi tyytyväisiä omaan elämäänsä.
Nimenomaan heidän esimerkki
teki minuun suuren vaikutuksen, -
ei niinkään se, mitä he sanoivat.
Se kaikki auttoi minua ymmärtämään,
mitä oikeastaan halusin elämältäni.
Peliurani alkoi vuonna 1995.
Pelasin viimeisen otteluni
huhtikuussa 2008.
Silloin päätin jättää koripalloilun.
Se oli hyvä päätös.
Ei ole kaduttanut.
Olen välillä miettinyt, että olisipa
ollut kanttia lopettaa jo aikaisemmin.
Aloitin tienraivauksen, ja olin
tienraivaajana kaksi ja puoli vuotta.
Sitten minulle ehdotettiin,
haluaisinko hakea Beteliin.
Niin siinä kävi, että minut
kutsuttiin Italian haaratoimistoon.
Olin siellä viisi vuotta.
Muutama kuukausi sen jälkeen,
kun lähdin Betelistä, -
pääsin Valtakunnan julistajien kouluun.
Se oli jotain ihan mahtavaa.
Koripallo on tosi kiva,
jännä ja viihdyttävä laji, -
mutta se ei voi tuoda
pysyvää onnellisuutta.
Maailmassa on sellaisia asioita, -
jotka voivat tehdä
hetkellisesti onnelliseksi, -
mutta sillä on hintansa.
Minulla kesti hetki tajuta se.
Nyt tiedän,
että annan Jehovalle parhaani.
Sen ansiosta voin sanoa,
että olen onnellinen.
Tämäkin on tavallaan joukkuepeliä.
Olemme kaikki Jehovan joukkueessa.
Meillä on kaikilla sama hieno tavoite,
ja tämä joukkue menestyy aivan varmasti!

Samuele Podestà: Nyt olen voittajajoukkueessa