JW subtitle extractor

Äitini syntyi Bulgariassa 1922.
1950-luvulla perheemme muutti
Saksasta Yhdysvaltoihin.
Asetuimme New Yorkiin,
ja siellä äiti oppi totuuden.
Silloin luin Raamattua
ensimmäistä kertaa.
Luin Ilmestyskirjan lukua 21.
Minuun teki suuren vaikutuksen se, -
että tulisi aika,
jolloin ei enää olisi sairauksia -
eikä surua eikä kuolemaa.
Kaikki, jotka oppivat totuuden,
haluavat kertoa siitä toisille.
Halusin todella,
että muutkin saisivat tietää siitä, -
että pahat asiat
poistuisivat hyvin pian.
Ei olisi enää kuolemaa tai surua.
Äiti ymmärsi, että hyvää uutista
tarvittaisiin myös bulgarian kielellä.
Hän sai yhteyden
veljiin Brooklynissa -
ja ehdotti, että voisi alkaa kääntää
joitakin julkaisuja bulgariaksi.
Veljistä se tuntui hyvältä idealta, -
ja niin hän aloitti kääntämisen
traktaateista.
Tuohon aikaan
Bulgaria oli kommunistinen valtio -
rautaesiripun takana.
Raamatut ja siihen perustuvat
julkaisut oli kielletty.
Niitä ei voinut vain postittaa.
Kaikki julkaisumme
piti salakuljettaa maahan.
Meidän perhe oli yksi niistä,
jotka osallistuivat siihen.
Menimme Bulgariaan junalla.
Meillä oli mukanamme
paljon matkatavaroita, -
koska olimme Bulgariassa koko kesän,
kaksi ja puoli kuukautta.
Piilotimme julkaisuja
matkatavaroiden sekaan, -
ja kyllähän sen tietää, -
että se oli vaarallista
ja siihen liittyi paljon riskejä, -
kun matkalaukuissa kuitenkin
oli kiellettyä kirjallisuutta.
Viranomaiset tiesivät,
että meillä oli mukana julkaisuja.
Äiti tajusi, että viranomaiset
tulisivat käymään läpi matkatavaramme.
Niinpä otimme nopeasti
kaikki julkaisut matkalaukuista -
ja laitoimme ne pieneen salkkuun.
Loput julkaisut,
kuten taittamattomat traktaatit, -
oli meillä kädessä,
ja nostimme takit niiden suojaksi.
Olin huolissani siitä,
löytäisivätkö he meidän julkaisumme.
Tiesin, että jos jäisimme kiinni
salakuljettamisesta, -
siitä olisi vakavat seuraukset.
Sitten viranomaiset alkoivat
penkoa matkatavaroitamme.
Tavarat olivat aivan sekaisin.
Äidillä välähti, ja hän kysyi, -
voisiko laittaa vaatteet ja tavarat
takaisin järjestykseen.
He sanoivat: ”Sopii.”
Ne traktaatit,
joita pidin käsissäni takkini alla, -
laitoin siihen laukkuun, jonka
viranomaiset olivat jo tarkastaneet.
Sitten tuli minun pienen salkkuni vuoro.
He sanoivat:
”Tämä on kyllä niin pieni,
ettei tänne mahdu mitään.”
Niin he vain antoivat
salkun minulle takaisin.
Huomasin, että viranomainen,
joka penkoi tavaroitamme, -
oli turhautunut, koska hän tiesi,
että meillä oli jotain, -
mutta he eivät löytäneet mitään.
Joitakin vuosia myöhemmin
äiti matkusti Bulgariaan yksin.
Sillä kertaa viranomaiset
löysivät kirjallisuuttamme.
Äiti pidätettiin
ja heitettiin vankilaan.
Häntä kuulusteltiin joka päivä
kahden viikon ajan.
Mutta koska hän ei enää
asunut Bulgariassa, -
viranomaiset päättivät vain
karkottaa hänet maasta.
Äiti pitää edelleen hyvää huolta
omasta hengellisyydestään.
Hän lukee Raamattua, -
käy kokouksissa
ja valmistautuu niihin -
ja kertoo toisille hyvästä uutisesta.
Totuuden tietäminen Jehovasta
auttaa minua joka päivä.
Sen energian, jota minulla vielä on, -
haluan käyttää siihen,
että kerron muille hänestä.

Maria Kaloyanoff: Haluan kertoa totuudesta toisille