JW subtitle extractor

Meidän elämä oli tosi mukavaa.
Meillä oli kaksi lasta, -
ja mun mies oli vanhin,
ja mä olin tienraivaaja.
Meidän perheellä
oli kivaa seurakunnassa.
Mutta sitten aivan yllättäen
mun mies kuoli.
Musta tuli yhdessä hetkessä leski.
Mä vihasin sitä sanaa.
Se kuulosti niin heikolta.
Olin nauttinut siitä, että saan tukea
mun miestä, kun hän on vanhin.
Sitten yhtäkkiä, hetkessä,
mä olinkin se, joka tarvitsi apua.
Ja kun joutuu
sellaiseen tilanteeseen, -
ei muista edes sitä,
miten pitää itsestään huolta.
Mä en enää tiennyt,
kuka oikein olen.
Tuntui, että mä en ole
yhtään mitään.
Yksi tärkeimmistä asioista, joka
auttoi selviytymään noista tunteista, -
oli mun ystävien tukiverkko.
Kun laitoin viestin,
että oon tänään tosi surullinen -
ja että haluaisin puhua, -
niin ne sanoi, että ”anna tulla,
me kuunnellaan”.
Kannattaa antaa ystävien auttaa -
ja kertoa heille rehellisesti,
miltä sillä hetkellä tuntuu.
Me kaikki tarvitaan ystävien tukea.
Ja on hyvä puhua vanhimmille.
Ei tarvii ajatella,
että on heille taakaksi.
On tosi lohduttavaa,
kun he pitää rukouksen.
Mua auttoi myös
Nehemian sanat:
”Jehovalta tuleva ilo
on teidän linnoituksenne.”
Toistelin melkein joka päivä
sitä ajatusta, että Jehovalta saa iloa.
Mä tiesin, että mun olis pakko
saada ilo taas takaisin, -
koska se antais mulle voimaa.
Ja mä todella tarvitsin
myös voimaa.
Muutama kuukausi
mun miehen kuoleman jälkeen -
aloitin taas tienraivauksen.
Siitä oli valtavasti apua.
Se antoi mun elämälle taas
tarkoituksen ja rungon.
Mulla oli syy nousta ylös aamulla.
Se että kerroin toisille mun toivosta, -
sai mut keskittymään siihen,
mikä on oikeesti tärkeää.
Se auttoi mua
pitämään mielessä ison kuvan.
On tosi tärkeää mennä salille -
ja olla kokouksessa
yhdessä ystävien kanssa -
siitäkin huolimatta,
että itkisi koko kokouksen -
tai ainakin laulujen ajan.
Se on ihan ok.
Ei haittaa, vaikka jonkun aikaa
olisi tosi herkillä.
Se todella kannattaa, koska siten
pääsee lähemmäs ystäviä ja Jehovaa.
On ollut uskomatonta nähdä, -
millä tavalla Jehova on vastannut
mun rukouksiin.
Kun mä ajattelenkin sitä,
niin tulee vedet silmiin.
Joskus, kun olin tarvinnut jotain
ja olin puhunut siitä vaan Jehovalle, -
niin sitten joku ystävä teki jotain
tai antoi just sen, mitä olin tarvinnut.
Se oli selvä vastaus.
Yhtenä iltana mietin meidän avioliittoa
ja sitä, miten meidän elämässä -
oli tietysti ollut sellaisia asioita,
jotka muutkin tiesi, -
mutta sitten oli niitä
meidän omia juttuja:
jotain hassuja tilanteita,
inside-vitsejä, -
meidän ensimmäinen asunto,
jota kukaan muu ei ole edes nähnyt.
Mä mietin, että ainoa, jolla on nämä
samat muistot, on poissa.
Sitten yhtäkkiä tajusin,
että Jehovahan muistaa ne.
Silloin mä suorastaan
tarrauduin Jehovaan.
Mä puristin mun tyynyä,
ja musta tuntui, -
että olen kuin lapsi,
joka on tarttunut Jehovan jalkaan -
ja pitää siitä tiukasti kiinni.
Jehovallakin on kaikki ne muistot.
Ne on hänelle arvokkaita, -
ja itse asiassa hän muistaa ne
paremmin kuin minä.
Tulevaisuudessa Jehova palauttaa
ne kaikki myös mun miehen mieleen.
Ajan kanssa olen tajunnut,
että Jehovan näkemys leskistä -
on ihan erilainen
kuin tämän maailman näkemys.
Jehova antoi Israelin kansalle lakeja
siitä, miten leskiä pitäisi kohdella.
Se on saanut mut vakuuttumaan siitä,
että Jehova pitää musta huolta.
Sana ”leski” ei kuulosta musta
enää rumalta.
Mä tiedän, että mulla on aivan
erityinen paikka Jehovan sylissä.
On ihan varmaa,
että hän pitää musta huolta -
ja mä tuun selviytymään tästä.

Holly Wood: Löysin taas ilon elämääni vaikka olin jäänyt leskeksi