JW subtitle extractor

Tänään puhutaan uhrauksista.
Aluekonventissa opittiin,
että Jehovan palvontaan kuuluu se, -
että on valmis
antamaan hänelle jotain -
ja valmis luopumaan
jostain hänen vuokseen.
Seurakunnissa ja Betelissä
on hienoja esimerkkejä ihmisistä, -
jotka ovat antaneet paljon
palvellakseen Jehovaa.
Tämä puhe ei käsittele niinkään
sitä, mitä annamme Jehovalle -
tai miten paljon
annamme hänelle, -
vaan enemmänkin sitä,
miksi annamme Jehovalle, -
miksi teemme uhrauksia.
Mietitään erityisesti vaikuttimia
eli motiiveja uhrausten taustalla -
miettimällä koskettavaa
Raamatun kertomusta, -
kertomusta Jeftan tyttärestä.
Kertomus on meille tosi tuttu.
Ennen taisteluun lähtöä Jefta lupasi,
että hän antaisi Jehovalle henkilön, -
joka tulisi ensimmäisenä
häntä vastaan kotiin palatessa.
Tuo henkilö
palvoisi Jehovan pyhäkössä.
Muistamme, miten kävi.
Ensimmäisenä Jeftaa vastaan
tuli hänen ainoa tyttärensä.
Tytär antoi koko loppuelämänsä
Jehovan palvelukseen pyhäkköteltalla.
Hän pysyi naimattomana.
Kertomuksesta voisi nostaa
moniakin opetuksia.
Se on tosi kiehtova.
Keskitytään nyt erityisesti siihen, -
miten hän reagoi,
kun hän kuuli isänsä lupauksesta.
Avaisitko
Tuomarien kirjan luvun 11.
Miten tytär reagoi
kuullessaan, mitä isä oli tehnyt, -
antanut lupauksen, joka muuttaisi
koko hänen elämänsä?
Luvun 11 jakeessa 35 isä kertoo,
mitä oli tapahtunut. Sitten hän sanoo:
”Olen antanut lupauksen Jehovalle
enkä voi perua sitä.”
Huomasitko reaktion?
Ehkä mieleen tulee ensin jae 37.
Tarviin pari kuukautta aikaa vuorilla,
jotta voin miettiä asiaa ja rukoilla.
Mutta tämä ei ollut
tyttären ensireaktio.
Mikä sitten?
Katsotaan se jakeesta 36:
”Mutta tytär sanoi hänelle:
’Isä, jos olet antanut
lupauksen Jehovalle, -
tee minulle
niin kuin olet luvannut.’ ”
”Tee minulle niin.”
Hän oli valmis heti toimimaan
isänsä lupauksen mukaan.
Hetkeäkään epäröimättä:
”Minä olen valmis.”
Hieno reaktio. Mutta miksi?
Eikö hän ymmärtänyt,
mihin hän oli lupautumassa?
Tekikö hän näin vain siksi,
ettei ollut vaihtoehtoja?
Tai siksi, että hän halusi
miellyttää vain isäänsä?
Meidän ei tarvitse arvailla.
Tytär paljastaa,
miksi hän myöntyi niin nopeasti.
Huomaa jakeen loppuosa.
Hän sanoo: ”Tee minulle
niin kuin olet luvannut.”
Sitten hän sanoo:
”Koska Jehova on kostanut puolestasi
vihollisillesi, ammonilaisille.”
”Koska Jehova
on kostanut puolestasi.”
Emme tiedä Jeftan tyttären nimeä.
Mutta näistä muutamasta
sanasta voi nähdä, -
että hän rakasti ja arvosti
Jehovaa sydämestään.
Tämä oli syy siihen,
miksi hän tuki isäänsä.
Hän oli kiitollinen siitä,
mitä Jehova teki Israelille, -
hänen isälleen
ja myös hänelle itselleen.
Mieti, mitä voitto ammonilaisista
tarkoitti hänelle itselleen.
Luvussa 10 kerrotaan
tilanteesta tarkemmin.
Ammonilaiset olivat vaikeuttaneet
israelilaisten elämää 18 vuotta.
Nuori nainen ei ollut saanut
kokea muunlaista elämää.
Pelko seuraavasta hyökkäyksestä
oli hänelle arkipäivää.
Jeftan tytär asui Jordanin itäpuolella,
joka ei vain ollut Ammonin naapurissa -
vaan myös alue,
jolle jatkuvasti hyökättiin.
Raamatun mukaan tuon alueen
ihmisiä sorrettiin erityisesti.
Israelilaisilla oli niin vaikeaa,
että he anoivat Jehovalta, -
että hän pelastaisi heidät.
Olikohan Jeftan tytärkin
rukoillut näin?
Kuvittele Jeftan lähtöä taistelemaan
Gileadiin ammonilaisia vastaan.
Raamattu mainitsee vain
tytön ilon isän kotiinpalusta.
Mutta ajattele isän lähtöä.
Miltä tyttärestä tuntui?
Hän oli varmasti ylpeä siitä,
että isä taisteli Jehovan puolesta.
Mutta ehkä häntä myös pelotti.
Olisiko tämä viimeinen kerta,
kun hän näkisi isäänsä?
Voitko kuvitella, miten hän rukoili,
että Jehova suojelisi isää -
ja auttaisi häntä voittamaan?
Käy järkeen, että kun hän
kuuli isänsä voitosta -
ja näki hänen palaavan,
hän juoksi tätä vastaan tanssien -
ja soittaen tamburiinia,
aivan kuin sanoen: ”Kiitos, Jehova.”
Hän oli aivan onnessaan.
Hän oli niin tulvillaan
kiitollisuutta, -
että se motivoi häntä tukemaan
isäänsä ja tämän lupausta, -
vaikka se tarkoitti uhrauksia.
Arvostus oli todellinen syy
hänen uhraukseensa.
Syvä rakkaus ja arvostus
Jehovaa kohtaan -
pitäisi olla meidänkin
motiivina uhrauksille.
Ajattelehan tätä:
Missä olisimme ilman Jehovaa?
Hän on antanut meille elämän.
Hän on vetänyt meitä luokseen.
Meillä on hieno
hengellinen perhe.
On hyvä miettiä myös sitä, -
miten Jehova on siunannut
meitä henkilökohtaisesti.
Olemme saaneet kokea,
miten hän vastaa rukouksiimme.
Kun kasvatamme
kiitollisuutta Jehovaa kohtaan, -
uhrausten tekemisestä
tulee paitsi helpompaa, -
saamme myös iloa
niiden tekemisestä.
Joskus kun teemme uhrauksia, -
emme edes huomaa tai tajua
niiden olevan uhrauksia.
Mutta Jehova huomaa sen.
Meiltä itseltä ne voi
jäädä huomaamatta, -
mutta Jehova panee ne merkille.
Tämä näkyy tässä kertomuksessa.
Katso jaetta 39:
”Kahden kuukauden kuluttua
hän palasi isänsä luo, -
minkä jälkeen Jefta täytti häntä
koskevan juhlallisen lupauksen.
Jeftan tytär ei ollut koskaan
sukupuoliyhteydessä miehen kanssa.”
Tämä jae osoittaa, että hän oli
uskollinen ja piti sanansa.
Jehova halusi meidänkin tietävän,
että hän oli uskollinen.
Jehova oli ylpeä Jeftan tyttärestä -
ja huomasi hänen uhrauksensa
ja kestävyytensä.
Tosi rohkaisevaa.
Ajattele, kuka toinen
huomasi hänen uhrauksensa.
Kuka kirjoitti jakeen Raamattuun?
Tuomarien kirjan kirjoitti
todennäköisesti Samuel.
Julkaisuissamme on selitetty,
että Samuel ja Jeftan tytär -
todennäköisesti palvelivat
yhtä aikaa Silossa.
Jos näin on, Samuel ei vain tiennyt
Jeftan tyttären uskollisuudesta.
Hän myös näki sen
päivästä toiseen, -
silloinkin, kun pyhäkköteltalla
oli isoja ongelmia.
Heille oli yhteistä se, että he
olivat Jehovan palveluksessa -
vanhemman antaman
lupauksen vuoksi.
Ehkä Jeftan tyttären malli motivoi
Samuelia pitämään äitinsä lupauksen.
Oli niin tai näin, hän oli
Samuelille hyvä esimerkki.
Tämä voi opettaa jotain
teille hienoille nuorille.
Aloititko tienraivauksen
heti koulun jälkeen?
Tai tulitko ehkä
18- tai 19-vuotiaana Beteliin?
Jäikö kotipuoleen
nuorempi sisarus tai joku ystävä?
He eivät ehkä sano tätä,
mutta he ihailevat sinua.
He näkevät ne uhraukset,
joita olet tehnyt.
Mikä vielä tärkeämpää,
he huomaavat intosi, -
kun kerrot siitä, mitä olet
saanut tehdä Jehovan työssä.
He näkevät
hengellisen edistymisesi.
Näytät heille todella
hienoa esimerkkiä.
Se voi auttaa myös heitä
tekemään hyviä valintoja.
Miten voisimme kiteyttää sen,
mitä tänään on opittu?
Minkä pitäisi olla motiivina,
kun teemme uhrauksia Jehovalle?
Ei velvollisuudentunteen
tai sen, että saamme huomiota, -
vaan syvän rakkauden Jehovaan
ja arvostuksen häntä kohtaan.
Valintamme tuovat kunniaa Jehovalle
mutta rohkaisevat myös toisia.
Palvelethan Jehovaa edelleen
koko sydämestäsi -
ja muistathan, että hän
huomaa uhrauksesi -
ja arvostaa niitä todella paljon.

D’Arcy MacEwan: Rakkaus ja arvostus saavat tekemään uhrauksia (Tuom. 11:36)